— Ei, hän ei ole ollenkaan ankara. Hän selittää oikein hyvin ja auttaa vaikeissa paikoissa. Monet eivät viitsi, ei minun entinen opettajanikaan. Jos unohdimme sanankin, saimme ympäri korvia, sanoi Tommy hieroen päänuppiaan aivan kuin se vieläkin olisi suhissut lukemattomista korvatillikoista. Ne olivat ainoa muisto siitä vuodesta, jonka hän oli käynyt koulua toisen opettajan johdolla.
— Tätä minä ehkä osaisin lukea, sanoi Nat selaillen yhtä kirjoista.
— Lue sitten vähän; minä autan sinua, sanoi Tommy suojelevalla äänellä.
Nat koetti parastaan tankaten sivun verran, ja sinä aikana Tommy oikaisi häntä moneen kertaan ja selitti lopuksi, että kohta lukeminen sujuisi Natilta yhtä hyvin kuin kaikilta toisiltakin. Sitten he juttelivat poikien tapaan kaikenlaisista asioista. Tuli puhe puutarhanhoidostakin, koska Nat sattui kysymään, mitä puron toisella puolen oleviin tilkkuihin oli istutettu.
— Ne ovat meidän palstojamme, sanoi Tommy. — Jokaisella on oma maapalansa ja saamme viljellä niissä mitä haluamme, kunhan vain kaikilla on eri kasveja. Palstoja ei vaihdeta ennen kuin sato on korjattu, ja ne pidetään kunnossa koko kesän.
— Mitä sinä aiot kasvattaa tänä vuonna?
— Minä valitsin pavun, koska sitä on helpointa viljellä.
Nat ei voinut olla nauramatta, sillä Tommy oli työntänyt hattunsa takaraivolle, pistänyt kätensä taskuihin ja lausui sanat venytellen matkien tietämättään Silasta, joka oli herra Bhaerin tilanhoitaja.
— Ei sinun tarvitse ollenkaan nauraa; pavut ovat helpompia kuin maissi ja peruna. Viime vuonna minä koetin kasvattaa meloneja, mutta kirput tekivät kiusaa, ja sitten ne mokomat hedelmät eivät ottaneet kypsyäkseen ennen pakkasia, niin että minä en saanut kuin yhden ainoan kunnollisen ja kaksi pientä vetistä lölleröä, sanoi Tommy lainaten taas Silaksen sanoja.
— Maissihan näyttää kasvavan hyvin, sanoi Nat kohteliaasti peittääkseen naurunsa.