— Vasta myöhemmin. Siinä sitä maattiin koko päivä, kunnes illansuussa tuli muutama meikäläinen etsimään kadonneita. Olisivat tietysti ottaneet minut ensiksi, mutta minä saatoin hyvin odottaa ja sain pojat viemään sen vihollisen ensin. Miesraukka jaksoi juuri ja juuri ojentaa kätensä hyvästiksi ja sanoi minulle: "Kiitos, toveri!" Ne olivatkin hänen viimeiset sanansa, sillä tuntia myöhemmin hän kuoli sairasteltassa.
— Kai sinulla oli hyvä mieli, kun olit ollut niin ystävällinen hänelle! sanoi Demi, jota tämä kertomus oli syvästi liikuttanut.
— Niin, se ajatus minua lohduttikin, kun makasin siinä tuntikaupalla pää Majurin kaulalla ja katselin kuun kipuamista. Olisin tahtonut haudata eläinparan säädyllisesti, mutta eihän se käynyt päinsä. Silloin minä leikkasin sen harjasta pienen tupsun, ja se on vieläkin tallella. Tahdotteko nähdä?
— Voi, näytä se! vastasi Daisy pyyhkien kyynelet silmistään. Silas otti taskustaan vanhan lompakkonsa ja kaivoi sen sisälokerosta ruskean paperin, josta kuoriutui näkyviin valkoinen jouhikiehkura. Lapset katselivat sitä hiljaisina, kun se oli oikaistu tuohon leveälle kämmenelle, eikä kenestäkään ollut hullunkurista, että Silas säilytti tällä tavoin ystävänsä muistoa.
— Se oli kaunis kertomus ja minä pidin siitä, vaikka se panikin minut itkemään. Kiitoksia kovasti, Si, sanoi Daisy ja auttoi häntä käärimään ja piilottamaan pyhäinjäännöksen. Sillä aikaa Nan pisti kourallisen paahdettua maissia Silaksen taskuun, ja pojat ilmaisivat äänekkäästi mielipiteensä kertomuksesta, jossa heidän mielestään oli kaksikin sankaria.
Silas poistui hyvillään saamastaan tunnustuksesta, ja lapset juttelivat tarinasta odottaessaan uutta uhria. Seuraavana tuli Jo-rouva. Hän oli ompelemassa Nanille esiliinaa ja halusi sovittaa sitä. Lapset antoivat hänen astua huoneeseen, mutta hyökkäsivät sitten hänen kimppuunsa selittäen leikin säännöt ja pyytäen kertomusta. Jo-rouvasta ansaan joutuminen oli oikein hauskaa ja hän suostui heti, sillä iloiset äänet olivat kaikuneet salin yli hänen huoneeseensa niin houkuttelevina, että hänen oli tehnyt mieli mukaan.
— Olenko minä ensimmäinen hiiri, jonka saitte kiinni, senkin saapasjalkakissat? hän kysyi, kun hänet oli istutettu suureen nojatuoliin ja iloisen näköinen kuulijakunta oli asettunut hänen ympärilleen.
He kertoivat Silaksesta ja tämän 'pakkoverosta'. Jo-rouva löi epätoivoisena otsaansa, sillä oli vaikea näin yllättäen keksiä jokin uusi tarina.
— Mistä minä nyt kertoisin?
— Pojista, kuului yhdestä suusta.