— Siitä on jo pitkä aika. Minä antaisin hakata pääni poikki, ennen kuin ryhtyisin siihen enää, ja Emil kaatoi varoen Nedin selälleen, sen sijaan että olisi kellistänyt hänet muitta mutkitta, minkä toimenpiteen hän olisi katsonut velvollisuudekseen, ellei tilanne olisi ollut näin vakava.
— Kuinka sinä saatoit? kysyi Demi kauhuissaan pelkästä ajatuksestakin.
— Sillä kertaa olin raivoissani ja ajattelin, etten välittäisi siitä tippaakaan, vaan pitäisinkin ehkä siitä. Mutta kun olin iskenyt enoa kerran, niin kaikki mitä hän oli tehnyt hyväkseni tuli äkkiä mieleeni, enkä voinut jatkaa. Tiedättekö pojat, tunsin silloin itseni niin kehnoksi, että vaikka hän olisi kaatanut minut maahan ja polkenut minua, en olisi ollenkaan välittänyt. Ja Emil muksautti nyrkillä rintaansa kuin rangaistakseen itseään menneestä asiasta.
— Nat itkee kuin mikäkin ja on kauhean onneton. Ei puhuta koko asiasta sanaakaan, eihän pojat? sanoi helläsydäminen Tommy.
— Ei tietenkään, mutta on kamalaa valehdella, sanoi Demi hänestä kauheus tuntui moninkertaisena siksi, ettei rangaistus kohdannut valehtelijaa vaan hänen erinomaista Fritz-setäänsä.
— Jätetään tie vapaaksi, että Nat voi mennä yläkertaan, jos haluaa, ehdotti Franz lähtien vajaan, jota pojat kiusallisina hetkinä käyttivät pakopaikkanaan.
Nat ei tullut päivälliselle, mutta Jo-rouva vei hänelle ruokaa ja sanoi hellän sanan, joka teki hyvää, vaikkei Nat voinutkaan katsoa häneen. Ennen pitkää pojat kuulivat ulos viulun soittoa ja sanoivat toisilleen:
— Hän on jo rauhoittunut.
Nat oli rauhoittunut, mutta ei kehdannut tulla alas. Vihdoin hän avasi oven puikahtaakseen metsään ja tapasi Daisyn istumassa portailla ilman työtä ja nukkea, vain nenäliina kädessään, aivan kuin olisi surrut vangitun ystävänsä puolesta.
— Lähden kävelemään, tuletko mukaan? kysyi Nat. Hän koetti näyttää huolettomalta, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta oli kuitenkin sisimmässään kiitollinen Daisyn sanattomasta osanotosta, sillä hän kuvitteli, että kaikki pitivät häntä nyt hylkiönä.