Oluttuoppi kiersi miehestä mieheen ja kaikki kolme maistelivat ja maiskuttivat huuliaan, vaikka Nat ja Tommy eivät ollenkaan pitäneet oluen karvaasta mausta. Sikari oli vieläkin pahempaa, mutta he eivät tohtineet sanoa sitä, vaan vetivät vuoron perään sauhuja, kunnes olivat tukehtua ja päätä huimasi. Danilla oli hauskaa, sillä tämä muistutti entisiä aikoja, jolloin hän sai silloin tällöin tilaisuuden matkia niitä miehiä, joiden parissa eli. Tänä iltana hän kallisteli oluttuoppia ja tupakoi ja kerskui minkä taisi ollakseen yhtä rento kuin nuo laitakaupungin hampuusit ja eläytyi osaansa niin, että alkoi kiroilla välittämättä kuuliko joku vai ei.
— Et saa! On synti sanoa 'piru'! huudahti Tommy, joka siihen asti oli seurannut Danin elkeitä.
— Painu suolle äläkä saarnaa! Kiroaminen on osa huvia.
— Minä sanon mieluummin 'pala ja kipinöi', ilmoitti Tommy.
— Ja minä sanon 'hitto vie'. Se kuulostaa hyvältä, sanoi Nat ihastuneena Danin rehvakkuuteen.
Dan pilkkasi heidän 'lorujaan' ja kiroili mahtavasti koettaessaan opettaa heille uutta korttipeliä.
Mutta Tommy oli uninen ja Natin päätä alkoi särkeä tupakasta, niin että oppiminen kävi hitaasti ja peli oli sen mukaista. Huoneessa oli hyvin hämärää, sillä lyhty paloi kehnosti eivätkä pojat uskaltaneet nauraa tai liikehtiä, koska Silas nukkui samalla kohtaa yläkerrassa. Kekkerit olivat kaiken kaikkiaan ikävät.
Ollessaan juuri jakamassa kortteja Dan keskeytti äkkiä ja kysyi: —
Kuka siellä?
Samassa heittyi varjo valon yli. Hätäinen ääni vastasi pimeästä: — Minä en löydä Tommyä mistään, ja sitten pojat kuulivat paljaiden jalkojen juosta lipsuttavan alas ja sieltä sisähuoneisiin.
— Se oli Demi. Hän menee hakemaan jonkun. Painu vuoteeseesi, Tom, äläkä kerro kenellekään! komensi Dan korjaten juominkien jäljet näkyvistä. Hän ja Nat alkoivat riisuutua.