Vaara oli pian ohi ja pojat taas vuoteissaan. Jätettyään Silaksen vartioimaan, ettei tuli kytenyt missään, rouva Bhaer läksi Franzin kanssa katsomaan onnettomuuden uhreja. Demi oli selvinnyt yhdellä palohaavalla ja säikähdyksellä, mutta Tommyltä oli palanut tukka ja lisäksi hänellä oli kädessä suuri palohaava, joka tuotti hänelle kovia tuskia.
Demi rauhoittui pian, ja Franz vei hänet omaan vuoteeseensa. Hoitajatar valvoi Tommyn luona koko yön koettaen huojentaa hänen kipuaan, ja rouva Bhaer kulki hänen ja pikku Teddyn väliä käsissään öljyä ja pumpulia, lääkesalvaa ja muita tuskia lieventäviä aineita ja hoki lakkaamatta itsekseen: — Olen aina tiennyt, että Tommy polttaa vielä talon, ja nyt hän sen teki! aivan kuin ajatuksesta olisi ollut suurtakin lohtua.
Kun herra Bhaer palasi seuraavana aamuna, talo oli mullin mallin: Tommy makasi vuoteessa, Teddy haukkoi henkeä kuin kala kuivalla maalla, Jo-rouva oli lopen uupunut ja koko poikajoukko niin kiihtynyt, että kaikki puhuivat yhteen ääneen ja suorastaan kiskoivat hänet katsomaan hävitystä. Vähin äänin hän sai asiat pian kohdalleen, sillä jokainen tunsi, että isä Bhaer pystyi selvittämään vaikka kymmenen tällaista mylläkkää.
Aamulla ei pidetty koulua, mutta iltapäivään mennessä oli tuhoutunut huone saatu kuntoon ja sairaat tervehtyneet sen verran, että voitiin ryhtyä kuulustelemaan ja tuomitsemaan syyllisiä. Nat ja Tommy tunnustivat oman osuutensa ilkityöstä, ja olivat vilpittömästi pahoillaan siitä, että olivat saattaneet rakkaan talovanhuksen ja sen asukkaat vaaraan. Mutta Danilla oli taas hiisi vieköön ilmeensä eikä hänen mielestään ollut tapahtunut suurtakaan vahinkoa.
Herra Bhaer vihasi sydämensä pohjasta juomista, korttipeliä ja kiroilua. Tupakan hän oli itse jättänyt, jotteivät pojat joutuisi kiusaukseen matkia häntä. Sitä enemmän häntä murehdutti ja harmitti Danin rikkomus. Poika, jonka suhteen hän oli ollut tavallista pitkämielisempi, toi näitä kiellettyjä tapoja taloon hänen poissa ollessaan ja opetti viattomia poikia pitämään niitä miehekkäinä ja tavoittelemisen arvoisina. Hän puhui kauan ja vakavasti pojille ja lopetti pahoilla mielin mutta päättävästi:
— Tommyllä on kaiketi ollut rangaistusta jo kylliksi: kädessään olevasta paloarvesta hän muistaa, että on parasta pysyä erossa moisista aineista. Natille riittää ankara säikähdys, sillä hän on todella pahoillaan ja yrittää totella. Mutta sinulle, Dan, on annettu anteeksi jo monta kertaa eikä siitä ole ollut hyötyä. En voi jättää poikia sinun huonon esimerkkisi turmeltavaksi, eikä minulla ole aikaa puhua kuuroille korville. Voit siis sanoa hyvästi kaikille ja pyytää hoitajatarta kokoamaan tavarasi minun pieneen mustaan laukkuuni.
— Voi, mihin hän joutuu? huudahti Nat.
— Mukavaan paikkaan maalle. Olen ennenkin lähettänyt sinne poikia, jotka eivät ole menestyneet täällä. Herra Page on ystävällinen mies ja Dan viihtyy varmasti hänen luonaan, jos vain yrittää parastaan.
— Palaako hän ikinä? kysyi Demi.
— Toivottavasti. Se riippuu hänestä itsestään.