— Jos vielä pilkkaat minun suunnitelmiani, tarjoan sinulle laihaa kahvia kokonaisen viikon, ja mitäs siitä sanot, herra? uhkasi Jo-rouva tarttuen miestään korvasta kuin tämä olisi ollut joku pikkupojista.
— Eiköhän Daisyn tukka nouse pystyyn kauhusta, kun Nan on niin villi, sanoi herra Bhaer karistaen Teddyä ja Robia pois kimpustaan.
— Aluksi ehkä, mutta se on hänelle vain hyväksi. Hän onkin kehittymässä liian mallikelpoiseksi ja pikkuvanhaksi ja tarvitsee vähän piristystä. Daisylla on aina hauskaa, kun Nan tulee leikkimään, ja tietämättään he kasvattavat toisiaan.
— Kunhan vain ei hänkin sytyttäisi tulipaloa.
— Dan parka. En anna koskaan oikein itselleni anteeksi, että päästin hänet lähtemään, huokasi rouva Bhaer.
Kuullessaan tutun nimen pikku Teddy pyörähti isänsä sylistä lattialle, taapersi ovelle, katseli haikeasti yli aurinkoisen pihan ja tuli sitten takaisin.
— Danny tulee kohta, hän sanoi kuten aina etsittyään turhaan ystäväänsä.
— Minä uskon tosiaan, että meidän olisi pitänyt antaa hänen jäädä vaikka vain Teddyn vuoksi. He pitivät tavattomasti toisistaan, ja ehkä lapsen kiintymys olisi auttanut siinä missä me epäonnistuimme.
— Siltä minustakin joskus tuntuu, myönsi herra Bhaer miettivästi.
— Saanhan minä siis ottaa Nanin? kysyi Jo-rouva päivälliskellon jo kaikuessa.