— Se on niin pyöreä, että sitä oli hankala kantaa ja käteni olivat katketa.
— Ihme että asemanhoitaja antoi sen sinulle, sanoi Tommy.
— En minä puhunut hänelle mitään. Hän oli myymässä lippuja eikä nähnyt, kun otin sen.
— Juokse asemalle kertomaan, Franz, muuten vanha Dodd luulee, että laukku on varastettu, sanoi herra Bhaer nauraen toisten mukana Nanin kylmäverisyydelle.
— Minähän sanoin, että laukku noudetaan, ellei sitä ala kuulua. Sinä voit joutua ikävyyksiin, jos juokset tuolla tavalla tiehesi. Lupaa ettet lähde minnekään omin päin, muuten en uskalla jättää sinua hetkeksikään silmistäni, sanoi rouva Bhaer pyyhkien Nanin hikisiä kasvoja.
— Minä lupaan. Isä on vain aina sanonut, ettei leikistä saa kesken luopua.
— Se onkin toinen juttu. Eiköhän ole parasta, että annat tytölle nyt illallista ja otat hänet vasta myöhemmin yksityispuhutteluun, sanoi herra Bhaer, jota koko asia huvitti niin, ettei hän voinut olla vihainen nuoren neidin urotyöstä.
Poikien mielestä juttu oli hirveän hauska, ja Nan huvitti heitä kertomalla koko illallisen ajan seikkailustaan. Iso koira oli haukkunut häntä, joku mies oli nauranut hänelle ja muuan eukko antanut munkkirinkilän, ja hänen hattunsa oli pudonnut puroon, kun hän raatamisesta uupuneena oli kumartunut juomaan.
— Kyllä sinulla nyt työtä riittää, sillä Nanista ja Tommystä on huolta kerrakseen yhdelle naisihmiselle, sanoi herra Bhaer puolisen tuntia myöhemmin.
— Tiedän kyllä, että Nanin kesyttäminen voi viedä aikaa, mutta hän on niin antelias ja hyväsydäminen, että rakastaisin häntä, vaikka hän olisi kahta vertaa vallattomampi, vastasi Jo-rouva osoittaen iloista ryhmää, jonka keskellä Nan jakeli tavaroitaan vasemmalle ja oikealle niin auliisti kuin hänen laukkunsa olisi ollut pohjaton.