Sovittuun aikaan uhrikulkue lähti liikkeelle, ja jokainen kantoi niitä kalleuksia, joita kyltymätön julmuri heiltä vaati. Teddy tahtoi välttämättä päästä mukaan, ja nähtyään että toisilla oli leikkikaluja, hän työnsi toiseen kainaloonsa määkivän lampaan ja toiseen Annabellan lainkaan aavistamatta minkälaisen tuskan jälkimmäinen uhri hänelle tuottaisi.
— Minne te olette menossa? kysyi Jo-rouva, kun joukko kulki hänen ovensa ohi.
— Leikkimään suurelle kalliolle. Saadaanko me?
— Saatte, mutta älkää vain menkö lammelle ja pitäkää hyvää huolta pikkuisista.
— Ainakin minä pidän, sanoi Daisy johtaen taitavasti joukkoaan.
— Nyt teidän täytyy istua tähän ympärille ettekä saa liikkua, ennen kuin minä sanon. Tämä sileä kivi on alttari ja minä sytytän sille tulen.
Demin onnistuikin laittaa pieni nuotio. Kun se paloi kunnolla, hän komensi joukon kulkemaan kolme kertaa nuotion ympäri ja sitten seisahtumaan piiriin.
— Minä aloitan, ja heti kun minun tavarani ovat palaneet, teidän on tuotava omanne.
Sen jälkeen hän pisti tuleen pienen vihon, joka oli liimattu täyteen kuvia; sitä seurasi tuhoon tuomittu vene, ja vihdoin marssivat onnettomat tinasotilaat toinen toisensa jälkeen kuolemaan. Yksikään niistä ei epäröinyt tai peräytynyt, vaan kaikki katosivat liekkeihin punakeltaisesta, komeasta kapteenista pieneen jalkapuoleen rummunlyöjään asti, ja sulivat tinaläjäksi.
— Nyt Daisy! huusi Kissihiiri Julmurin ylipappi, kun hänen oma runsas antinsa oli uhrattu lasten suureksi nautinnoksi.