Vähän vastahakoisesti Demi kertoi leikistä, ja Jo-rouva nauroi niin, että kyynelet juoksivat pitkin poskia, sillä lapset olivat kovin juhlallisia ja leikki kerrassaan järjetön.
— Luulin että te olisitte liian hellätunteisia leikkiäksenne noin mieletöntä leikkiä. Jos minulla olisi tuollainen Kissihiiri, se olisi kiltti ja leikkisi vain turvallisia ja mukavia leikkejä eikä ryhtyisi tihutöihin. Katsokaa nyt, mitä tuhoa olette saanut aikaan: tuhkana ovat kaikki Daisyn kauniit nuket, Demin sotamiehet ja Robin uusi kaupunki ja niiden lisäksi vielä lammas, Teddyn lemmikki, ja vanha rakas Annabella. Minä kirjoitan lastenhuoneen seinälle seuraavat säkeet, jotka oli ennen kirjoitettu leikkikalulaatikkoihin:
"Sitä Hollannin lapset rakentavat ilolla, mitä Bostonin lapset hävittävät tulella",
panen vain Bostonin asemasta Plumfieldin.
— Ei me enää leikitä tätä leikkiä, ei ikinä! vakuuttivat pahantekijät katuvaisina.
— Demi käski, sanoi Rob.
— Niin käskinkin. Kuulin sedän kertovan kreikkalaisista. Heillä oli alttarit ja kaikki, ja minä halusin tehdä samalla tavalla, mutta kun meillä ei ollut eläimiä, niin me poltimme leikkikaluja.
— Voi hyvät ystävät! Sehän on kuin tarina herneistä, sanoi Jo-rouva taas nauraen.
— Kerro se meille, pyysi Daisy.
— Oli kerran köyhä vaimo, jolla oli kolme neljä lasta. Työhön lähtiessään hän aina lukitsi mökin oven, ettei lapsille sattuisi mitään vahinkoa. Eräänä päivänä hän sanoi lähtiessään: "Muistakaa nyt, lapset, olla kilttejä. Älkää päästäkö vauvaa putoamaan ikkunasta, älkää leikkikö tulitikuilla älkääkä panko herneitä nenäänne." Lapset eivät olleet ikinä ajatelleetkaan panna herneitä nenäänsä, mutta heti kun äiti oli lähtenyt, kaikki tukkivat nenänsä täyteen herneitä kokeillakseen miltä se tuntui, ja palattuaan kotiin äiti tapasi koko joukon itkemässä.