Puro solisi ja kimalteli hänen allaan, mehiläiset surisivat apilapellolla puron toisella puolen, ja vanhan talon siipirakennukset ojentuivat suojelevasti Natia kohti. Onnellisena ja rauhallisin mielin hän haaveksi tuntikausia piilossaan tietämättä kuinka terveellistä tällainen elämä hänelle oli.
Hänellä oli yksi väsymätön kuuntelija, jolle hän oli paljon muutakin kuin pelkkä koulutoveri. Billy-parka loikoili mielellään puron rannalla katsellen lehtien ja vaahtopallojen pyörintää veden pinnassa ja kuunnellen raidasta kuuluvaa soittoa. Hän näytti pitävän Natia enkelinä, joka istui korkealla laulamassa, sillä jotkut lapsuusaikaiset mielikuvat olivat säilyneet hänen mielessään ja näyttivät kirkastuvan näihin aikoihin.
Huomatessaan Billyn mieltymyksen Natiin herra Bhaer pyysi, että Nat auttaisi heitä karkottamaan niitä pilviä, jotka sumensivat poikaraukan järjen. Iloisena saadessaan jollakin tavalla osoittaa kiitollisuuttaan Nat hymyili aina Billylle, kun tämä seurasi häntä, ja antoi pojan rauhassa kuunnella soittoaan.
Ostaminen ja myyminen oli Jack Fordin vapaa-ajan harrastuksena. Siinä hän seurasi setänsä jalanjälkiä, sillä tämä oli kauppiaana maalla ja kokosi rahaa myymällä vähän kaikkea. Jack oli nähnyt sekoitettavan hiekkaa sokeriin, vettä siirappiin, sianlihaa voihin ja muuta samantapaista ja luuli autuaasti, että se kuuluu liike-elämään. Hänen oma tavaravarastonsa oli kyllä toisenlainen, mutta hän kiskoi minkä ikinä sai jokaisesta myymästään madosta ja jäi aina voitolle vaihtaessaan poikien kanssa nauloja, veitsiä, ongenkoukkuja tai mitä milloinkin. Pojilla oli jokaisella liikanimi. Jackia he sanoivat 'kitupiikiksi', mutta hän välitti vähät siitä, niin kauan kuin vanha tupakkakukkaro, johon hän keräsi rahansa, tuli yhä raskaammaksi.
Hän perusti jonkinlaisen huutokauppakamarin ja myi silloin tällöin loppuun keräämänsä rojuvaraston tai auttoi poikia vaihtamaan tavaroita keskenään. Hän osti halvalla palloja, jääpallomailoja ja muita välineitä, kiillotti ja yhdisteli niitä ja myi ne muutaman centin voitolla ulottaen liiketoimensa säännöistä välittämättä myös Plumfieldin porttien ulkopuolelle. Herra Bhaer koetti estää pojan keinottelua ja saada hänet ymmärtämään, ettei kaupanteko suinkaan ollut samaa kuin toisten pettäminen.
Joskus Jack teki huonon kaupan, harmitteli sitä enemmän kuin vääriä vastauksia tunnilla tai epäonnistuneita kokeita ja otti vahingon korkoineen takaisin heti kun tilaisuus sattui. Hänen tilikirjansa oli erinomaisessa kunnossa, ja numerot selvisivät hänelle kuin itsestään. Herra Bhaer kiitteli häntä tästä ja koetti saada hänet yhtä helposti käsittämään kunnian ja rehellisyyden vaatimuksia. Huomattuaan vähitellen, ettei voinut tulla toimeen ilman näitä hyveitä, Jack myönsi opettajansa olleen oikeassa.
Emil puolestaan vietti vapaapäivänsä joella tai lammella ja valmensi isoja poikia soutukilpailuun tarkoituksenaan rökittää eräät kaupunkilaispojat, jotka silloin tällöin tunkeutuivat heidän alueelleen. Kilpailu pidettiinkin, mutta koska se päättyi yleiseen haaksirikkoon, siitä ei puhuttu julkisesti. Kommodori oli vähän aikaa niin masentunut tästä onnettomuudesta, että aikoi vakaasti vetäytyä autiolle saarelle. Koska sopivaa saarta ei kuitenkaan ollut tarjolla, hänen oli pakko jäädä ystäviensä joukkoon. Lohdutuksekseen hän rakensi laivatelakan.
Pikku tytöt tyytyivät ikäistensä leikkeihin täydentäen niitä vain vilkkaalla mielikuvituksellaan. Tärkeimmän ja hauskimman leikin nimi oli 'rouva Shakespeare Smith' — nimi oli Jo-tädin keksimä. Rouvaparan koettelemukset olivat monet ja ihmeelliset. Daisy oli rouva S.S. ja Nan vuoroin hänen tyttärensä tai naapurinsa rouva Rasavilli.
Näiden rouvien kokemuksia ei voi sanoin kuvata, sillä yhden lyhyen iltapäivän kuluessa heidän perhepiirinsä saattoi olla moninaisten tapahtumien näyttämönä. Siellä syntyi lapsia, vietettiin häitä ja hautajaisia, kärsittiin tulvan ja maanjäristyksen tuhoja, pidettiin teekutsuja ja tehtiin ilmapalloretkiä. Tarmokkaat rouvat matkustivat miljoonia kilometrejä ja heidän hattunsa ja pukunsa olivat ennen näkemättömiä. Vuoteella istuen he matkustivat tulisten juoksijoiden vetämissä vaunuissa ja keikkuivat ylös ja alas, kunnes päätä pyörrytti. Tauteja ja tulipaloja sattui tuhkatiheään ja vaihteen vuoksi joskus yleinen verilöyly. Nan ei koskaan väsynyt keksimään leikeistä uusia muunnoksia ja Daisy seurasi hänen johtoaan sokeasti ihaillen. Teddy oli heidän vakituinen uhrinsa, ja usein hänet oli pelastettava todellisesta vaarasta, sillä innostuneet rouvat unohtivat helposti, ettei hän ollut samaa ainetta kuin heidän kärsivälliset nukkensa. Kerran he sulkivat hänet vaatekaappiin, muka vankilaan, ja unohtivat hänet sinne juostessaan ulos leikkimään. Kerran he olivat hukuttaa hänet kylpyammeeseen leikkiessään 'sukkelaa pikku valasta'. Ja kerrassaan huonosti yritti käydä silloin kun tytöt hirttivät Teddyn ryövärinä. Onneksi poika ennätettiin pelastaa ajoissa.
Mutta kaikkein suosituin ajanviete oli kerho. Nimeä sillä ei ollut, eikä se sitä tarvinnutkaan, sillä se oli ainoa koko seudulla. Isot pojat perustivat sen, mutta nuoremmatkin pääsivät silloin tällöin mukaan, jos käyttäytyivät hyvin. Tommy ja Demi olivat kunniajäseniä, mutta heidän täytyi aina poistua harmillisen aikaisin. Kerhon toimintamuodot olivat hiukan poikkeukselliset, sillä se kokoontui mitä merkillisimmissä paikoissa ja mitä merkillisimpinä vuorokauden aikoina ja harrasti eriskummaisia juhlamenoja. Silloin tällöin se hajosi myrskyisästi, mutta vain herätäkseen eloon entistä elinvoimaisempana.