— Parasta juoda ensin teetä, ehdotti Tommy ujostelematta.
— Ei, meidän kutsuissamme ei koskaan aloiteta ateriasta, ja ellette te tanssi hyvin, ette saa ruuan muruakaan, hyvät herrat, sanoi rouva Smith niin jyrkästi, että hänen vieraansa muuttuivat paikalla ylen kohteliaiksi.
— Minä otan parikseni herra Bangsin ja opetan hänelle polkkaa, sillä katsoa hän ei ainakaan osaa siivolla, lisäsi kutsujen emäntä silmäillen Tommyä syyttävästi.
Nat nousi, ja tanssiaiset avasi kaksi paria, jotka veivät tunnollisesti päätökseen jotensakin sekalaisen tanssin. Naiset selvisivät erinomaisesti, sillä he pitivät tanssimisesta, mutta herratkin ponnistelivat toki miehekkäästi loppuun. Kun kaikki olivat aivan hengästyksissään, sallittiin pieni lepotauko, ja varsinkin rouva Smith-parka oli sen tarpeessa, sillä hän oli ollut vähän väliä kompastua pitkään hameeseensa. Pikku sisäkkö tarjosi siirappivettä niin pienistä kupeista, että eräskin vieras tyhjensi niitä valehtelematta yhdeksän.
— Nyt teidän on pyydettävä Nania soittamaan ja laulamaan, sanoi
Daisy veljelleen.
— Laulaisitteko meille, hyvä neiti, pyysi tottelevainen vieras tarkastellen salaa, missä näkisi pianon.
Neiti Smith riensi heti kirjoituslipaston luo, nosti auki sälekannen ja istahti pöydän ääreen. Hän säesti itseään paukuttaen voimiensa takaa pöytälevyä ja lauloi uuden ihanan laulun, joka alkoi:
"Riemumieliä trubaduuri kitaraansa soitti, kun hän pahan vihollisen taistelussa voitti."
Pojat läiskyttivät käsiään innokkaasti ja hän esitti vielä muita lauluja, kunnes vieraiden täytyi vihjaista, että he olivat saaneet tarpeekseen. Kiitollisena tyttärensä osaksi tulleesta ylistyksestä rouva Smith sanoi kohteliaasti: — Nyt aletaan juoda teetä. Mutta istukaa kauniisti älkääkä kahmiko.
Oli todella ilo katsella, miten arvokkaasti rouva Smith suoritti emännän tehtävät ja mitä mielenmalttia hän osoitti pienten vahinkojen sattuessa. Piirakoista paras luiskahti lattialle, kun hän koetti leikata sitä tylsällä veitsellä; leipä ja voi hävisivät pöydältä niin äkkiä, että emäntäparka joutui epätoivoon; ja mikä pahinta: kermavaahto oli niin löysää, että se piti juoda, vaikka tarkoitus oli ollut syödä se sievästi pienillä lusikoilla.