— Te sysäsitte palloa, minä näin, ja nyt on minun vuoroni, sanoi Jo terävästi.
— En minä koskenut siihen. Se saattoi vierähtää hiukan, mutta sehän on sallittua. Menkää pois edestä ja antakaa minun lyödä.
— Amerikassa ei pelata väärin, mutta tehkää miten haluatte, sanoi Jo suuttuneena.
— Amerikkalaisethan ovat maailman suurimpia veijareita, sen kaikki tietävät. Terve menoa vain! vastasi Fred ja löi pallon kauas.
Jo avasi suunsa, mutta hillitsi itsensä ajoissa, punastui hiusmartoa myöten ja vasaroi hetkisen vimmatusti porttia, ja sillä välin Fred osui puikkoon ja julisti kerskuen olevansa poissa pelistä. Jo meni sitten pallonsa luo ja haki sitä kauan pensaikosta, mutta tuli takaisin kylmänä ja rauhallisena ja odotti kärsivällisesti vuoroaan. Kesti useita vuoroja ennen kuin hän pääsi takaisin menettämälleen paikalle, ja silloin oli vastapuolueen voitto jo melkein varma, sillä pelissä oli enää Katen pallo, sekin lähellä puikkoa.
— Kautta Pyhän Yrjänän, nyt olemme hukassa! Hyvästi vain, Kate. Jo-neiti on minulle lyönnin velkaa, ja sinun pallosi saa nyt lentää, huusi Fred kiihtyneenä, kun kaikki tulivat katsomaan pelin loppua.
— Amerikkalaisilla on tapana olla jalomielisiä vihollisilleen, sanoi Jo, ja hänen katseensa sai pojan punastumaan. — Etenkin silloin kun he voittavat, hän lisäsi, jätti Katen pallon paikalleen ja voitti pelin taitavalla lyönnillä.
Laurie heitti hattunsa ilmaan, mutta muistaen, ettei hänen sopinut liian riehakkaasti iloita vieraittensa häviöstä, hän malttoi mielensä kesken eläköön-huutoa ja kuiskasi Jolle:
— Se oli oikein, Jo! Hän pelasi väärin, minä näin sen kyllä. Emme voi sanoa sitä hänelle, mutta hän ei tee sitä toiste, siitä saat olla varma.
Meg veti Jon syrjään tahtoen muka kiinnittää jonkin irtautuneen nauhan ja sanoi hyväksyvästi: