— … tanssia merimiespolskaa, keskeytti Fred, kun Jo pysähtyi hengähtämään, ja kun he tanssivat, tuo vanha linnarähjä muuttui sotalaivaksi, joka kiiti täysin purjein. "Reivatkaa purjeet, peräsin alas, kaikki miehet tykkien luo!" huusi kapteeni, kun portugalilainen merirosvoalus tuli näkyviin. Rosvolaivan mastossa liehui pikimusta lippu. "Taistelkaa ja voittakaa, poikaseni!" sanoo kapteeni, ja hirmuinen taistelu alkaa. Tietysti englantilaiset voittavat, kuten aina.
— Eivät sentään aina, huudahti Jo kiihkeästi.
— Otettuaan rosvojen kapteenin vangiksi he antoivat kuunarin ajelehtia pois umpimähkään, ja sen kannella oli kasoittain ruumiita, ja alahangan laskurei'istä pulppusi verta, sillä tunnuslauseena oli ollut: ei armoa kenellekään. "Toverit, ottakaa kappale purjeköyttä ja hilatkaa tuo konna mastoon, jollei hän heti tunnusta syntejään", sanoi englantilaisten kapteeni. Portugalilainen oli äänetön kuin muuri ja käveli lankkua pitkin, ja iloiset meripojat nauroivat kuin hullut. Mutta tuo viekas koira hyppäsi mereen, sukelsi sotalaivan alle, lävisti sen, ja se vaipui täysin purjein meren pohjaan, missä…
— Voi herranen aika, mitä minä tuohon keksin? huudahti Sallie, kun Fred lopetti lorunsa, johon hän oli mättänyt sikin sokin meritermejä ja tapauksia eräästä lempikirjastaan.
— No niin, he vaipuivat kaikki meren pohjaan, ja eräs kiltti merenneito toivotti heidät tervetulleiksi, mutta oli hyvin pahoillaan löytäessään laivasta arkullisen päättömiä ritareja, ja pani ne suolaveteen säilöön toivoen kerran pääsevänsä heidän salaisuutensa perille, sillä hän oli nainen ja siis utelias. Eräs sukeltaja tuli kerran meren pohjaan, ja merenneito sanoi: "Annan sinulle arkullisen helmiä, jos voit viedä sen ylös", sillä hän tahtoi herättää nuo poloiset henkiin eikä itse jaksanut nostaa raskasta arkkua. Sukeltaja hinasi sen ylös ja oli hyvin pettynyt kun avattuaan kannen ei löytänytkään helmiä. Hän jätti arkun suurelle yksinäiselle niitylle, mistä sen löysi…
— … pieni tyttö, joka paimensi sataa lihavaa hanhea niityllä, sanoi Amy, kun Sallien keksimiskyky loppui. — Tuon pienen tytön kävi ritareja sääliksi, ja hän kysyi eräältä vanhalta naiselta, mitä hänen pitäisi tehdä auttaakseen heitä. "Kysy hanhiltasi, ne tietävät kaiken", sanoi vanha nainen. Tyttö kysyi mistä hän saisi ritareille uudet päät, koska vanhat olivat hukassa, ja kaikki sata hanhea avasivat suunsa ja huusivat…
"Kaalinpäistä!" jatkoi Laurie nopeasti. "Mainiota", sanoi tyttö ja juoksi hakemaan puutarhastaan kaksitoista kaunista kaalinpäätä. Hän pani ne paikoilleen, ja ritarit heräsivät kohta henkiin, kiittivät häntä ja marssivat iloiten matkoihinsa huomaamatta koskaan muutosta, sillä maailmassa on niin paljon kaalinpäitä, ettei kukaan tullut ajatelleeksi että heissä oli jotakin erikoista.
Ritari, jonka kohtalo meitä kiinnostaa, lähti jälleen etsimään noita kauniita kasvoja ja sai kuulla että prinsessat olivat kehränneet itsensä vapaiksi ja menneet kaikki naimisiin, yhtä lukuunottamatta. Uutinen sai ritarin hyvin kiihdyksiin, ja hän nousi uskollisen varsansa selkään, joka oli seurannut häntä kaikissa vaiheissa, ja ratsasti täyttä laukkaa linnaan katsomaan kuka prinsessoista oli jäljellä. Hän kurkisti pensasaidan läpi ja näki unelmiensa neidon poimivan kukkia puutarhassaan. "Annatteko minulle ruusun?" hän kysyi. "Teidän täytyy tulla hakemaan sitä. Minä en voi tulla luoksenne, se ei olisi sopivaa", sanoi prinsessa hauraalla äänellä.
Ritari koetti kiivetä aidan yli, mutta se näytti käyvän yhä korkeammaksi, hän koetti murtautua lävitse, mutta se tuntui tulevan yhä taajemmaksi. Niinpä hän taittoi kärsivällisesti oksan oksalta, kunnes oli saanut syntymään pienen läven, jonka kautta hän saattoi tähyillä toiselle puolen. Hän sanoi rukoilevasti: "Päästäkää minut sisään, päästäkää minut sisään." Mutta kaunis prinsessa ei näyttänyt häntä ymmärtävän, hän poimi vain levollisena ruusujaan ja antoi ritarin raivata tietään. Pääsikö hän sisään vai eikö, sen kertoo Frank teille.
— En minä osaa, sanoi Frank, joka ei pitänyt tuosta hempeästä tilanteesta, josta hänen olisi pitänyt pelastaa onneton pariskunta. Beth oli kadonnut Jon selän taa ja Grace nukkunut.