ILOINEN JOULU
Jo heräsi ensimmäisenä jouluaamun harmaaseen koittoon. Ei ainoatakaan sukkaa riippunut tulisijan edessä, ja hetken hän tunsi yhtä suurta pettymystä kuin kerran kauan sitten, kun hänen pieni sukkansa oli pudonnut maahan kaikkien niiden ihanuuksien painosta, joita siihen oli sullottu. Sitten hän muisti äitinsä lupauksen, pisti kätensä tyynyn alle ja veti esiin pienen punakantisen kirjan. Jo tunsi sen erittäin hyvin, sillä se oli tuo vanha kaunis tarina parhaasta elämästä, mikä milloinkaan on eletty, ja Jo tunsi että se oli todellinen opas pyhiinvaeltajalle hänen pitkällä matkallaan.
Hän herätti Megin toivottamalla hauskaa joulua ja käski häntä katsomaan tyynynsä alle. Esille tuli vihreäkantinen kirja, kansilehdellä sama kuva kuin Jon kirjassa ja muutamia äidin kirjoittamia sanoja, jotka tekivät lahjan kallisarvoiseksi ja rakkaaksi. Vähitellen heräsivät myös Beth ja Amy ja kaivoivat hekin esiin pienet kirjansa — toinen helmenharmaan, toinen sinisen — ja kaikki katselivat niitä nousevan auringon punatessa idän taivasta.
Huolimatta pikku turhamaisuudestaan Margaret oli luonteeltaan sydämellinen ja harras, ja vaistomaisesti hänen sisarensa pitivät häntä esikuvanaan, etenkin Jo, joka rakasti Megiä hyvin hellästi ja totteli hänen neuvojaan, koska ne annettiin aina herttaisesti.
— Tytöt, sanoi Meg vakavasti, äiti tahtoo että luemme ja rakastamme näitä kirjoja ja painamme mieleemme mitä niissä sanotaan. Meidän täytyy aloittaa heti. Ennen luimmekin uskollisesti, mutta sen jälkeen kun isä meni ja koko tuo onneton sota mullisti olomme, olemme lyöneet laimin monta asiaa. Te voitte tehdä niin kuin haluatte, mutta minä aion pitää kirjani tässä pöydällä ja lukea vähäsen joka aamu heti herättyäni, sillä tiedän että se tekee minulle hyvää ja auttaa minua kaiken päivää.
Sitten hän avasi uuden kirjansa ja alkoi lukea. Jo kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja luki hänkin, poski Megin poskella, levottomilla kasvoillaan harvinaisen tyyni ilme.
— Amy, luetaan mekin. Minä autan sinua vaikeissa sanoissa, ja he selittävät meille ne kohdat, joita emme ymmärrä, kuiskasi Beth, johon kaunis kirja ja sisarten esimerkki oli tehnyt syvän vaikutuksen.
— Olen iloinen että minun on sininen, sanoi Amy, ja sitten huoneessa tuli hyvin hiljaista. Vain lehdet kääntyivät ja talviauringon säteet hiipivät huoneeseen koskettaen vaaleita päitä ja vakavia kasvoja joulutervehdyksen tavoin.
— Missä äiti on? kysyi Meg, kun hän ja Jo puoli tuntia myöhemmin juoksivat alas kiittämään äitiä lahjoistaan.
— Jumala ties missä. Joku köyhä raukka tuli tänne kerjuulle, ja äiti lähti suoraa päätä katsomaan, mikä on hätänä. En ole koskaan nähnyt rouvaa, joka olisi niin innokas antamaan pois ruokaa ja juomaa, vaatetta ja halkoja, vastasi Hanna, joka oli ollut perheessä Megin syntymästä asti ja jota pidettiin enemmän ystävänä kuin palvelijana.