— Jo ja minä hankimme rikkautta teille kaikille. Odottakaa vain kymmenen vuotta, niin saatte nähdä, sanoi Amy, joka istui nurkassa ja teki 'savikukkoja', kuten Hanna nimitti hänen pieniä savesta muovailtuja lintujaan, kukkiaan ja ihmiskuviaan.
— En jaksa odottaa, ja pelkään etten juuri luota mutaan ja musteeseen, vaikka olenkin kiitollinen hyvästä tarkoituksestanne.
Meg huokasi ja kääntyi katsomaan pakkasen hävittämää puutarhaa. Jo voihki ja nojasi molempia kyynärpäitään pöytään toivottoman näköisenä, mutta Amy leipoi tarmokkaasti saveaan, ja Beth, joka istui toisen ikkunan luona, sanoi hymyillen:
— Nyt tapahtuu ainakin heti paikalla kaksi hauskaa asiaa. Äiti tulee tuolla kotiin, Ja Laurie juoksee puutarhan poikki kuin hänellä olisi jotakin hauskaa kerrottavanaan.
Molemmat tulivat sisään, rouva March teki tavallisen kysymyksensä: — Onko isältä tullut kirjettä, tytöt? ja Laurie sanoi houkuttelevaan tapaansa:
— Eikö kukaan lähde ajelemaan? Olen lukenut ja laskenut pääni pyörälle ja aion virkistää sieluani pienellä ajelulla. Tule, Jo — sinä ja Beth ainakin tulette, eikö niin?
— Tietysti tulemme.
— Kiitos vain, mutta minä en ehdi, sanoi Meg ja otti esiin ompelulippaansa, sillä hän oli yhtä mieltä äitinsä kanssa siitä, että ainakaan hänen ei ollut hyvä kovin usein lähteä ajelulle tämän nuoren herrasmiehen kanssa.
— Me kolme olemme heti kohta valmiit lähtemään, huudahti Amy ja riensi pesemään käsiään.
— Voinko tehdä mitään hyväksenne? kysyi Laurie ja kumartui rouva
Marchin tuolin yli herttaiseen tapaansa.