— Nyt olemme osoittaneet oikeata lähimmäisenrakkautta, ja siitä minä pidän, sanoi Meg kotona, kun he asettivat lahjansa pöydälle sillä aikaa kun äiti oli yläkerrassa kokoilemassa vaatteita poloiselle Hummelin perheelle.
Pöytä ei suinkaan ollut upea, mutta paljon rakkautta oli kätkettynä noihin harvoihin pieniin kääröihin, ja suuressa maljakossa komeilevat ruusut, krysanteemit ja suikertelevat villiviinin oksat tekivät sen koristeellisen näköiseksi.
— Hän tulee! Anna kuulua, Beth! Avaa ovi, Amy! Kolme eläköönhuutoa äidille! huusi Jo hyppien ilosta, ja Meg riensi ovelle taluttaakseen äidin kunniapaikalle.
Beth soitti iloisimman marssinsa, Amy lennätti oven auki ja Meg suoritti tehtävänsä erittäin arvokkaasti. Rouva March oli sekä hämmästynyt että liikuttunut ja hymyili vesissä silmin katsellessaan lahjojaan ja lukiessaan omistuskirjoituksia. Tohvelit pääsivät heti jalkaan, uusi nenäliina, johon oli pantu Amyn hajuvettä, pistettiin taskuun, rintaan kiinnitettiin ruusu ja käsineet havaittiin erinomaisen kauniiksi.
Sitten naurettiin ja syleiltiin ja juteltiin, ja huoneen täytti tuo herttainen kotijuhlien tunnelma, jonka muistaa aina vuosia jälkeenpäinkin.
Aamun juhlallisuudet ja hyväntekeväisyysretki olivat vieneet niin paljon aikaa, että loppupäivä kului tarkkaan iltajuhlan valmisteluihin.
Kun tytöt eivät voineet uhrata paljon rahaa näytelmiensä esitykseen, he olivat tottuneet turvautumaan mielikuvitukseensa ja tekemään omin käsin kaiken mitä tarvittiin.
Muutamat heidän keksinnöistään olivat oikein näppäriä: kitarat liimattiin kokoon pahvista, antiikkilamput saatiin vanhoista voikulhoista, jotka päällystettiin hopeapaperilla, upeat puvut olivat vain vanhaa pumpulikangasta, mutta niissä kimalteli tinatölkeistä leikattuja paljetteja. Komea haarniska oli ylt'yleensä päällystetty viistoon leikatuilla tinasuikaleilla, jotka saatiin tölkkien kyljistä, kun kannet oli poistettu. Iso huone oli vuosien kuluessa ollut tuon tuostakin juhlanäyttämönä, ja sen tuolit ja pöydät olivat tottuneet siihen, että niitä myllättiin milloin mitenkin päin.
Ainoallakaan mieshenkilöllä ei ollut pääsyä näyttämölle, ja siksi Jo sai esittää miesosia sydämensä halusta. Hän oli rajattoman ihastunut ruskeihin saapaskuluihin, jotka hän oli saanut eräältä ystävältä. Nämä saappaat, vanha harjoitusmiekka ja rikkinäinen viitta, jota joku taiteilija oli joskus pitänyt maalatessaan, olivat Jon kalleimmat aarteet, ja niitä käytettiin kaikissa tilaisuuksissa.
Seurueen vähälukuisuus vaati, että kaksi päänäyttelijää esitti useita osia, ja he ansaitsivat todellakin tunnustusta ahkeruudestaan, sillä kolmen tai neljän osan ulkoa oppiminen, nopea pukujen vaihtaminen ja näyttämön järjestäminen oli monta kertaa varsin työlästä.