— Ajattele jotakin hauskaa, niin nukahdat pian.
— Olen kyllä koettanut, mutta tulin vain virkummaksi.
— Mitä ajattelit?
— Kauniita kasvoja — etenkin silmiä, vastasi Meg hymyillen itsekseen pimeässä.
— Minkä värisistä silmistä pidät enimmän?
— Ruskeista — nimittäin — toisinaan. Siniset ovat myös hyvin kauniit.
Jo nauroi ja Meg käski häntä ankarasti olemaan hiljaa, lupasi sitten laittaa hänen tukkansa kiharaksi, nukkui ja uneksi elävänsä pilvilinnassaan.
Kello löi kaksitoista ja huoneissa oli hyvin hiljaista, kun eräs olento hiipi hiljaa vuoteelta vuoteelle korjaten peitteitä, tasoitellen tyynyjä ja pysähtyen katsomaan kauan ja hellästi raikkaita kasvoja, suutelemaan niitä huulin, joiden kosketus oli kuin äänetön siunaus ja kuiskaamaan hartaita rukouksia, joihin vain äidit kykenevät. Kun hän kohotti ikkunaverhoa ja katsoi pimeään yöhön, tuli kuu äkkiä esiin pilvien takaa, katsoi häneen ystävällisten, kirkkaiden kasvojen tavoin ja tuntui kuiskaavan: "Ole turvassa, ystävä! Pilvien takana on aina valoa."
16.