Tytöt sytyttivät lamppunsa kylmässä, harmaassa aamuhämärässä ja lukivat lukunsa vakavammalla mielellä kuin koskaan ennen, sillä nyt oli todellisen surun varjo langennut heidän elämäänsä, ja pienet kirjat olivat täynnä apua ja lohdutusta. Pukeutuessaan he päättivät sanoa äidilleen hyvästi iloisina ja toiveikkaina ja lähettää hänet surulliselle matkalleen pahoittamatta hänen mieltään kyynelillä ja valituksilla.
Aamiainen näin varhaisella hetkellä tuntui oudolta, ja Hannankin tutut kasvot näyttivät luonnottomilta, kun hän hääri keittiössä yömyssy päässä. Suuri matka-arkku odotti valmiina eteisessä, sohvalla oli äidin hattu ja päällystakki, ja äiti itse istui pöydän ääressä koettaen syödä, mutta näytti niin kalpealta, valvoneelta ja levottomalta, että tyttöjen oli hyvin vaikea pysyä päätöksessään. Megin silmät kyyneltyivät vastoin hänen tahtoaan, Jon täytyi useammin kuin kerran kätkeä kasvonsa esiliinaan, ja pikku tyttöjen kasvoilla oli vakava, levoton ilme. Suru oli heille uusi kokemus.
Kukaan ei puhunut paljon, mutta kun lähdön hetki läheni ja he odottivat vaunuja, sanoi rouva March tyttärilleen, jotka hyörivät hänen ympärillään, kuka käärien hänen huiviaan, kuka sormeillen hänen hattunsa nauhoja, kuka vetäen päällyskenkiä hänen jalkaansa tai pannen kiinni hänen matkalaukkuaan:
— Lapset, jätän teidät Hannan hoitoon ja herra Laurencen hyvään huomaan. Hanna on itse uskollisuus, ja naapurimme varjelee teitä kuin olisitte hänen omiaan. En ole levoton tähtenne, pelkään vain että ette osaa suhtautua tähän suruun oikein. Älkää tuskaantuko ja valittako kun olen poissa, älkääkä luulko että voitte lohduttaa itseänne olemalla joutilaita ja koettamalla unohtaa. Tehkää töitänne kuten ennenkin, sillä työ on ihana huojennus. Toivokaa ja olkaa ahkeria, ja muistakaa että mitä tapahtuukin, ette koskaan jää isättömiksi.
— Kyllä, äiti.
— Meg rakas, ole järkevä, pidä huolta sisaristasi, kysy neuvoa Hannalta, ja jos sattuu vaikeuksia, mene herra Laurencen luo. Ole kärsivällinen, Jo, älä tuskaannu äläkä tee mitään liian pikaista, kirjoita minulle usein ja ole urhea tyttöni, joka auttaa ja pitää pystyssä meitä kaikkia. Beth, etsi lohdutusta soitostasi ja ole uskollinen pienissä kotitoimissasi, ja sinä, Amy, auta minkä voit, ole tottelevainen ja katso ettei kotirauha häiriinny.
Lähestyvien ajopelien ratina sai heidät pysähtymään ja kuuntelemaan. Raskas hetki oli tullut, mutta tytöt kestivät sen urhoollisesti. Kukaan ei itkenyt, kukaan ei juossut tiehensä eikä valittanut. Mutta heidän sydämensä oli raskas kun he lähettivät rakkaat terveisensä isälle, sillä kenties ne eivät ehtineet enää perille.
Laurie ja hänen isoisänsä tulivat katsomaan rouva Marchin lähtöä, ja herra Brooke näytti niin järkevältä ja turvalliselta, että tytöt antoivat hänelle nimen 'herra Jalomieli'.
— Hyvästi, kultaseni. Jumala siunatkoon ja varjelkoon meitä kaikkia! kuiskasi rouva March suudellen toisia kasvoja toistensa jälkeen ja riensi vaunuihin.
Hänen lähtiessään tuli aurinko näkyviin ja katsoessaan taakseen hän näki kuinka se hyvän enteen tavoin valaisi portilla seisovaa ryhmää. Tytötkin huomasivat sen, hymyilivät ja viittoivat käsillään, ja kääntyessään kadunkulmauksen taa rouva March näki yhä edessään neljät loistavat kasvot, ja niiden takana henkivartiona Hannan, vanhan herra Laurencen ja tyttöjen hartaan ystävän Laurien.