Pudotettuaan pienen kultaisen pullon noidan jalkoihin henki katosi. Uusi Hagarin laulama aaria kutsui esiin toisen näyn. Lavalle tuli kolisten ruma, musta kummitus, joka murisi jonkinlaisen vastauksen, viskasi Hugolle tumman pullon ja katosi pilkallisesti nauraen. Kajautettuaan kiitoksensa ja pistettyään pullot saappaidensa varsiin Hugo lähti pois ja Hagar ilmoitti yleisölle, että koska Hugo oli entisinä aikoina tappanut muutamia hänen sukulaisiaan, hän oli kironnut miehen ja aikoi nyt kostoksi ehkäistä tämän suunnitelmat.
Sitten esirippu laskeutui ja seurasi väliaika, jonka kuluessa yleisö levähti, söi makeisia ja keskusteli näytelmän ansioista.
Kuului pitkällistä vasaroimista ennen kuin esirippu taas nousi, mutta kun huomattiin millainen mestariteos näyttämöllä oli saatu aikaan, ei kukaan moittinut odotusaikaa pitkäksi. Se oli todellakin suurenmoinen! Korkea torni kohosi kattoon asti, sen puolivälissä oli ikkuna, jossa paloi lamppu, ja valkean ikkunaverhon takana istui Zara yllään viehättävä, sininen, hopealla kirjailtu puku odottamassa Roderigoa.
Sankari tuli loisteliaassa asussa, kastanjanruskeat kutrit liehuen, töyhtöhattu päässä, punainen viitta hartioilla, kitara kainalossa ja jalassa tietenkin saappaat. Hän polvistui tornin juurelle ja lauloi riutuvan serenadin. Zara vastasi ja suostui lyhyen kaksinlaulun jälkeen pakenemaan.
Sitten seurasi näytelmän kohokohta. Roderigo toi nuoraportaat, joissa oli viisi askelmaa, heitti toisen pään ylös ja käski Zaraa laskeutumaan. Zara hiipi ujosti ulos ristikkoikkunastaan, laski kätensä Roderigon olalle ja aikoi juuri sulavin liikkein laskeutua, kun hänen laahuksensa takertui ikkunaan, torni horjui, kallistui ja romahti maahan haudaten onnettomat rakastavaiset raunioihinsa!
Syntyi huutoa ja hälinää. Ruskeanahkaiset saappaat keikkuivat vihaisesti ilmassa ja kultakutrinen pää pisti raunioista esiin huutaen:
— Sanoinhan sen! Sanoinhan sen!
Mutta Don Pedro, kovasydäminen isä, syöksyi lavalle ihmeteltävän kylmäverisenä, tempasi tyttärensä syrjään ja sanoi:
— Älkää naurako! Jatkakaa kuin ei mitään olisi tapahtunut! Sitten hän veti Roderigon ylös ja käski vihasta jylisevällä äänellä häntä poistumaan kuningaskunnasta. Vaikka tornin raunioista esiin kömpinyt Roderigo oli silminnähtävästi järkyttyneessä tilassa, hän uhmasi kuitenkin vanhaa herraa ja kieltäytyi liikahtamasta paikaltaan. Tämä peloton esimerkki sytytti Zarankin mielen ja hänkin uhmasi herraansa, ja silloin tämä tuomitsi molemmat linnan kolkoimpaan vankikomeroon. Pieni tanakka vanginvartija astui esiin kahleet kädessään ja vei hyvin pelästyneen näköisenä rakastavaiset pois selvästi unohtaen, mitä hänellä oli sanottavana.
Kolmannessa näytöksessä esiintyi Hagar, joka oli tullut linnaan vapauttamaan rakastavaisia ja surmaamaan Hugon. Piilopaikastaan hän näkee Hugon kaatavan juomaa kahteen viinilasiin ja kuulee hänen sanovan pienelle ujolle vanginvartijalle: