— Enkö saa toivoa että mielenne vähitellen muuttuu? Minä odotan, enkä puhu mitään ennen kuin olette saanut aikaa miettiä asiaa. Älkää leikkikö kanssani, Meg. En olisi uskonut sitä teistä.
— Uskokaa minusta mitä tahdotte. Parasta olisi jos ette uskoisi mitään, sanoi Meg, joka tunsi ilkeätä tyydytystä koetellessaan kosijansa kärsivällisyyttä ja huomatessaan oman voimansa.
John Brooke oli nyt totinen ja kalpea ja muistutti suuressa määrin niitä romaanisankareita, joita Meg ihaili, paitsi että hän ei lyönyt otsaansa eikä astellut kiivain askelin lattialla kuten nämä, vaan seisoi paikoillaan katsellen Megiä niin surullisesti ja hellästi, että tyttö alkoi sulaa vastoin tahtoaan. En takaa mitä seuraavassa silmänräpäyksessä olisi voinut tapahtua, jollei juuri tällä jännittävällä hetkellä Marchin täti olisi tulla laahustanut huoneeseen.
Vanha rouva ei ollut voinut vastustaa haluaan tulla tapaamaan veljenpoikaansa. Hän oli kävelyllään tavannut Laurien ja kuultuaan tältä herra Marchin tulosta oli suoraan lähtenyt katsomaan häntä. Koska koko perhe oli askareissaan takahuoneissa, hän oli päässyt huomaamatta sisään ja aikoi yllättää sukulaisensa. Hän yllättikin kaksi heistä niin perin pohjin että Meg hyppäsi pystyyn kuin olisi nähnyt kummituksen ja herra Brooke häipyi kirjastoon.
— Siunatkoon, mitä tämä merkitsee? huudahti vanha rouva koputtaen kepillään lattiaan ja katsoi tuikeasti purppuranpunaiseksi lehahtaneeseen nuoreen neitoon.
— Hän on eräs isän ystävä. Voi, kuinka hämmästyin kun näin teidät, änkytti Meg, joka tunsi että läksytys oli tulossa.
— Sen kyllä näkee, sanoi Marchin täti ja istuutui. Sitten hän koputti lattiaan uudestaan ja tiuskaisi:
— Mutta mitä isän ystävä on sanonut, kun olet punainen kuin pioni?
Täällä on jotakin tekeillä, ja tahdon tietää mitä.
— Me vain puhelimme vähän. Herra Brooke tuli hakemaan sateensuojaansa, alkoi Meg, joka toivoi että herra Brooke ja hänen sateensuojansa olisivat onnellisesti poissa talosta.
— Brooke? Tuon pojan kotiopettajako? Ahaa, minä ymmärrän. Minä tiedän kaikki. Jo sotkeutui kerran sanoissaan puhuessaan isänsä kirjeestä, ja pakotin hänet kertomaan kaikki. Ethän vain ole mennyt vastaamaan hänelle myöntävästi, lapsi? huusi Marchin täti kauhistuneen näköisenä.