— Vanhempasi, tyttöseni, eivät ymmärrä näitä asioita enempää kuin kaksi kapalovauvaa.
— Olen iloinen siitä, huudahti Meg. Marchin täti ei kiinnittänyt huomiotaan hänen sanoihinsa, vaan jatkoi saarnaansa:
— Tämä Rook on köyhä, eikä hänellä luultavasti ole rikkaita sukulaisiakaan, vai kuinka?
— Ei, mutta hänellä on paljon ystäviä.
— Et voi elää hänen ystäviensä kustannuksella. Koeta vain, niin näet pian kuinka he kylmenevät. Onko hänellä jokin virka?
— Ei vielä, mutta herra Laurence kyllä auttaa häntä saamaan sopivan toimen.
— Se kestää kauan. James Laurence on oikullinen vanha herra eikä ole hyvä olla riippuvainen hänestä. Aiot siis mennä naimisiin miehen kanssa, jolla ei ole rahaa, ei asemaa eikä virkaa, niinkö? Sitten saat tehdä työtä vielä enemmän kuin nyt, vaikka voisit elää mukavuudessa kaiken ikäsi jos tottelisit minua. Luulin sinua järkevämmäksi, Meg.
— En voisi valita paremmin, vaikka odottaisin kaiken ikäni. John on hyvä, viisas ja tarmokas, hän on hyvin lahjakas, hän tahtoo tehdä työtä ja on varma menestyksestään. Kaikki pitävät hänestä ja kunnioittavat häntä, ja olen ylpeä siitä, että hän välittää minusta, vaikka olenkin köyhä ja nuori ja ymmärtämätön, sanoi Meg, vakavuudessaan kauniimpana kuin koskaan ennen.
— Hän tietää että sinulla on rikkaita sukulaisia, lapsi, siinä hänen kiintymyksensä salaisuus.
— Kuinka uskallatte sanoa sellaista, täti! John on sellaisen halpamaisuuden yläpuolella, enkä tahdo kuunnella teitä hetkeäkään, jos puhutte noin, huusi Meg suuttuneena. — Minun Johnini ei menisi naimisiin rahan tähden enempää kuin minä itsekään. Me tahdomme tehdä työtä ja aiomme odottaa. En pelkää köyhyyttä, sillä vaikka olen köyhä, olen ollut aina onnellinen ja tiedän että tulen onnelliseksi hänen kanssaan, sillä hän rakastaa minua ja minä…