Mutta tuota makeata naurua Jo-parka ei koskaan saanut, sillä näky, joka aukeni hänen eteensä, sai hänet pysähtymään kynnykselle kuin kivettyneenä, suu ja silmät selkoselällään. Kun astuu sisään riemuitsemaan vihollisen häpeästä ja ylistämään lujaluontoista sisarta, joka on karkottanut luotaan vastenmielisen kosijan, on epäilemättä järkyttävää nähdä että vihollinen istuukin autuaallisen näköisenä sohvassa ja lujaluontoinen sisar keinahtelee hänen polvellaan kasvoilla viheliäisen alistuva ilme. Jo päästi jonkinlaisen voihkaisun, aivan kuin olisi äkkiä saanut kylmän suihkun niskaansa — näin järkyttävä yllätys salpasi hänen hengityksensä tykkänään.
Kuullessaan tuon oudon äänen rakastuneet kääntyivät ja näkivät hänet. Meg hypähti alas näyttäen sekä ujolta että ylpeältä, mutta 'tuo mies', kuten Jo nimitti häntä, vain nauroi, suuteli ällistynyttä tulijaa ja sanoi kylmäverisesti:
— Jo-sisar, onnittele meitä.
Se oli jo häväistystä loukkauksen jälkeen — se oli jo liikaa — ja tehden hurjan, mielenosoituksellisen liikkeen käsillään Jo ryntäsi sanaakaan sanomatta tiehensä. Hän syöksyi yläkertaan ja pelotti sairaita huutamalla epätoivoisesti:
— Äiti, isä, menkää pian alas. John Brooke tekee jotakin kamalaa, ja
Meg pitää siitä.
Herra ja rouva March lähtivät kiireesti huoneesta, ja Jo heittäytyi vuoteelle ja kertoi itkien ja pauhaten tuon hirvittävän uutisen Bethille ja Amylle. Mutta pikkutytöt pitivätkin tapahtumaa hauskana ja jännittävänä, ja Jo sai heiltä perin vähän lohdutusta. Niinpä hän pakeni vanhaan turvapaikkaansa ullakolle ja uskoi surunsa rotille.
Kukaan ei saanut koskaan tietää mitä sinä iltapäivänä tapahtui arkihuoneessa, mutta paljon siellä puhuttiin, ja hiljainen herra Brooke hämmästytti kaikkia sillä kaunopuheisuudella ja rohkeudella, jolla hän puolusti asiaansa, kertoi suunnitelmistaan ja vakuutti järjestävänsä kaiken parhain päin.
Teekello soi ennen kuin hän oli lopettanut kuvauksensa siitä paratiisista, jonka hän aikoi hankkia Megille, ja hän saattoi tytön ylpeänä pöytään, ja molemmat näyttivät niin onnellisilta, ettei Jolla ollut sydäntä olla mustasukkainen eikä tyytymätön.
Amyyn Johnin huomaavaisuus ja Megin arvokkuus tekivät syvän vaikutuksen, Beth säteili heille kaukaa, ja herra ja rouva March katselivat nuorta paria niin tyytyväisinä ja hellästi, että Marchin täti oli aivan ilmeisesti ollut oikeassa kun sanoi heidän ymmärtävän asioita 'yhtä vähän kuin kaksi kapalovauvaa'. Kukaan ei syönyt paljon, mutta kaikki näyttivät hyvin onnellisilta, ja vanha huone, jossa perheen ensimmäinen romanssi alkoi, näytti aivan kirkastuneelta.
— Nyt et voi sanoa, ettei koskaan tapahdu mitään hauskaa, vai voitko, Meg? kysyi Amy, joka pohti mielessään, miten hän ryhmittäisi rakastavaiset piirtäessään heidän kuvansa.