— En, enpä totisesti. Kuinka paljon onkaan tapahtunut sen jälkeen kun sanoin niin! Minusta tuntuu kuin siitä olisi jo vuosi, sanoi Meg silmät unelmoiden.
— Tällä kertaa tulevat ilot heti surujen jälkeen. Useimmissa perheissä sattuu silloin tällöin vaiheikas vuosi. Tämä vuosi on ollut sellainen, mutta se päättyy sentään hyvin.
— Päättyköön ensi vuosi paremmin, mutisi Jo, jonka mielestä oli kovaa nähdä Megin kokonaan syventyneen vieraan ihmisen kasvojen katselemiseen. Jo rakasti muutamia ihmisiä hyvin hellästi ja oli peloissaan, jos heidän rakkautensa uhkasi syystä tai toisesta vähentyä tai loppua.
— Toivon että kolmas vuosi tästä lukien päättyy vieläkin paremmin, ja niin se päättyykin, jos saan elää ja toteuttaa suunnitelmani, sanoi herra Brooke ja hymyili Megille ikään kuin kaikki olisi nyt mahdollista hänelle.
— Eikö ole ikävää odottaa? kysyi Amy, joka olisi tahtonut häät pidettäviksi heti paikalla.
— Minulla on niin paljon opittavaa ennen kuin olen valmis, että aika tuntuu varsin lyhyeltä, vastasi Meg kasvoillaan viehättävä vakavuus, jota niissä ei ollut nähty ennen.
— Sinun tarvitsee vain odottaa, minä teen kaiken työn, sanoi John ja aloitti työnsä nostamalla Megin nenäliinan lattialta. Hänen kasvoillaan oli ilme, joka sai Jon pudistamaan päätään ja sanomaan itsekseen, kun ulko-ovi paukahti:
— Haa, Laurie tulee. No, nyt saadaan aikaan pieni järkevä keskustelu.
Mutta Jo erehtyi, sillä Laurie työntyi ovesta huoneeseen tulvillaan hyvää tuulta, kädessä suunnaton kukkakimppu 'rouva John Brookelle', ja silminnähtävästi uskoen että koko asiasta sai kiittää hänen erinomaisia toimenpiteitään.
— Tiesin kyllä että Brooke saisi tahtonsa läpi. Niin hän aina saa, ja kun hän päättää jotakin, hän myös toteuttaa sen, vaikka taivas kaatuisi hänen niskaansa, sanoi Laurie ojennettuaan kukkavihkonsa ja lausuttuaan onnittelunsa.