— Minun nimeni on oikeastaan Theodore, mutta en pidä siitä, sillä pojat sanovat minua Doraksi, ja sen tähden muutin nimeni Laurieksi.
— Minäkin vihaan nimeäni Josephine! Se on liian — se on siirappimainen! Tahtoisin että kaikki sanoisivat Jo eikä Josephine. Kuinka sait pojat lakkaamaan sanomasta sinua Doraksi?
— Annoin heille selkään.
— Minä en voi antaa selkään Marchin tädille, niin että ei auta muu kuin alistua. Jo huokasi.
— Pidättekö tanssiaisista? tyttö kysyi hetken kuluttua.
— Väliin kyllä, mutta olen ollut niin monta vuotta ulkomailla, etten vielä oikein osaa käyttäytyä täällä.
— Ulkomailla! huusi Jo. — Oi, kerro jotakin! Minusta on hurjan hauskaa kuulla ihmisten kertovan matkoistaan.
Laurie ei näyttänyt tietävän mistä alkaa, mutta Jon innokkaat kysymykset saivat hänet pian vauhtiin, ja hän kertoi kuinka hän oli käynyt koulua Veveyssä, missä pojat olivat aina ilman hattua ja uittivat laivoja järvellä ja tekivät lupapäivinä opettajiensa kanssa pitkiä retkiä Sveitsin vuoristoihin.
— Voi taivas, kunpa joskus pääsisi, innostui Jo. — Oletko käynyt
Pariisissa?
— Vietimme viime talven siellä.