— Kihara musta tukka, ruskea iho, suuret mustat silmät, hieno nenä, kauniit hampaat, pienet kädet ja jalat, pitempi kuin minä, hyvin kohtelias ollakseen poika, ja iloinen ja hauska. Kuinkahan vanha hän mahtaa olla?
Kysymys pyöri jo Jon kielellä, mutta hän malttoi mielensä ajoissa ja tavattoman tahdikkuuden puuskassa etsi kiertotien.
— Alat kai pian käydä lukiota? Näen sinut aina nenä kirjassa — ei, tarkoitan lukemassa ahkerasti, ja Jo kauhistui sanoja 'nenä kirjassa', jotka olivat pujahtaneet hänen huuliltaan.
Laurie hymyili, mutta ei näyttänyt yhtään pahastuneen, ja vastasi olkapäitään kohauttaen:
— En vielä vuoteen tai pariin, en missään tapauksessa ennen kuin seitsentoistavuotiaana.
— Oletko vasta viidentoista? kysyi Jo, joka oli luullut poikaa jo seitsentoistavuotiaaksi.
— Täytän ensi kuussa kuusitoista.
— Voi kuinka minusta olisi hauskaa päästä lukioon! Mutta sinä et juuri tunnu pitävän siitä.
— Minä vihaan sitä. Siellä on vain lukutoukkia tai sitten tappelupukareita. En pidä tämän maan poikien tavoista.
— Mistä sinä sitten pidät?