— Voi sentään, kuinka raskaalta tuntuu ottaa taakka harteilleen ja laahustaa taas eteenpäin, huokasi Meg tanssiaisten jälkeisenä aamuna, sillä nyt oli joululoma auttamattomasti lopussa. Kuluneen viikon ilot eivät suinkaan olleet innostaneet häntä työhön, josta hän ei koskaan ollut pitänyt.
— Minä tahtoisin, että olisi aina joulu tai uusivuosi, eikö se olisi mukavaa? sanoi Jo haukotellen suruissaan.
— Silloin ei meillä olisi puoleksikaan niin hauskaa kuin nyt. Mutta minusta olisi somaa, jos silloin tällöin saisi pitää pieniä illallisia ja kutsuja, käydä tanssiaisissa, ajaa kotiin illalla, lukea ja levätä eikä tehdä työtä. Niin tekevät muut ihmiset, ja minä kadehdin aina tyttöjä, jotka saavat elää niin. Minä pidän niin kauheasti ylellisyydestä.
Meg koetti ratkaista, kumpiko hänen kahdesta kuluneesta puvustaan oli vähemmän kulunut.
— Se on nyt kerta kaikkiaan mahdotonta, niin että ei huolita nurkua, vaan nostetaan taakat selkään ja tallustetaan eteenpäin yhtä tyytyväisinä kuin äiti. Totisesti Marchin täti on aika peikko kannettavaksi, mutta minusta tuntuu, että kun olen oppinut pitämään häntä selässäni valittamatta, hän tipahtaa alas tai muuttuu niin keveäksi etten huomaakaan häntä.
Tämä ajatus kutkutti Jon mielikuvitusta ja sai hänet hyvälle tuulelle, mutta Megin mieli ei keventynyt, sillä hänen taakkansa — neljä hemmoteltua lasta — tuntui raskaammalta kuin koskaan ennen. Hän ei jaksanut edes tehdä itseään sieväksi kuten tavallisesti, panna sinistä nauhaa kaulaansa ja kammata tukkaansa mahdollisimman pukevasti.
— Mitä hyödyttää olla sievä, kun ei kukaan muu kuin nuo pienet kiusankappaleet näe minua eikä kukaan välitä siitä olenko kaunis vai ruma, hän nurkui ja sysäsi laatikkonsa kiinni niin että paukkui. — Minä saan ponnistella ja raataa kaiken päivää, ja vain silloin tällöin saan pienen pilkahduksen iloa, ja sitten tulen vanhaksi ja rumaksi ja ilkeäksi enkä saa nauttia elämästä kuten muut tytöt. Se on synti ja häpeä.
Ja Meg meni alas marttyyrinilme kasvoillaan ja oli oikein ikävä aamiaisella.
Muutkin näyttivät olevan poissa tasapainosta ja napisivat herkeämättä. Bethillä oli päänsärkyä, ja hän makasi sohvalla kissan ja sen kolmen poikasen kanssa, Amy mankui läksyjen vaikeutta eikä voinut löytää päällyskenkiään, Jo vihelteli mielenosoituksellisesti ja piti kovaa meteliä ulos hankkiutuessaan, rouva March kirjoitti kiireissään kirjettä, jonka piti lähteä heti matkaan, ja Hanna murjotti eilisillan valvomisen jälkeen.
— En ole koskaan nähnyt näin ikävää perhettä, huusi Jo, joka menetti malttinsa kaadettuaan mustepullon, kiskaistuaan molemmat kengännauhansa poikki ja istahdettuaan hattunsa päälle.