— Älä käytä niin kauheita sanoja! Megin ääni kuului syvältä harson takaa, johon hän oli kietonut itsensä kuin maailmaan väsynyt nunna.
— Minä pidän mehevistä sanoista, jotka merkitsevät jotakin, Jo vastasi siepaten kiinni hattunsa, joka oli lentämäisillään pois hänen päästään.
— Nimitä itseäsi miksi tahdot, mutta minä en ole hirtehinen enkä heppu, enkä tahdo kuulla sellaisia sanoja itsestäni.
— Sinä olet kiukkupussi ja erikoisen pahalla tuulella tänään, kun et saa elää ylellisyydessä koko ikääsi. Pikku raukka, odota vain kunnes olen päässyt menestyksen alkuun, sitten saat asua vaunuissa ja korkeakorkoisissa kengissä ja uida jäätelössä ja pitää hauskaa punatukkaisten poikain kanssa.
— Kyllä sinä olet hupakko, Jo! Mutta Meg nauroi hänen hullutuksilleen ja tuli tahtomattaankin paremmalle tuulelle.
— Kiitä onneasi, sillä jos minä alkaisin murjottaa niin kuin sinä, olisimme totisesti kaunista herrasväkeä. Herran kiitos, minä keksin aina jotakin hauskaa, joka pitää minua pystyssä. Kas niin, älä mökötä enää, vaan tule kotiin kilttinä tyttönä.
Jo läimäytti sisartaan rohkaisevasti olalle heidän erotessaan ja lähtiessään päivän töihin. Kumpikin otti pienen lämpimän torttunsa ja koetti näyttää iloiselta huolimatta talvi-ilmasta, kovasta työstä ja nuoren, huvinhaluisen mielensä tyydyttämättömästä kaipuusta.
Kun herra March oli menettänyt omaisuutensa auttaessaan erästä ahdinkoon joutunutta ystäväänsä, olivat molemmat vanhimmat tytöt halunneet hankkia toimen, jotta voisivat elättää edes itsensä. Vanhemmat suostuivat, ja Meg ja Jo ryhtyivät urheasti työhön.
Margaret sai paikan neljän pienokaisen kotiopettajana ja tunsi itsensä rikkaaksi saadessaan pienen palkkansa. Hän piti 'kauheasti ylellisyydestä', kuten hän sanoi, köyhyys oli hänen suurin murheensa. Se oli hänelle vielä vaikeampaa kuin toisille, sillä hän saattoi muistaa ajan, jolloin koti oli kaunis, elämä helppoa ja hauskaa eikä mistään ollut puutetta.
Meg ei tahtonut kadehtia ketään eikä olla tyytymätön, mutta tietenkin hän kaipasi kauniita tavaroita, iloisia ystäviä ja mukavaa elämää. Kingin perheessä työskennellessään hän joutui joka päivä näkemään sellaista mitä häneltä itseltään puuttui. Hänen oppilaidensa vanhemmat sisaret olivat juuri astuneet seuraelämään, ja Meg kuuli juttuja teattereista, konserteista, rekiretkistä ja muista huvituksista, katseli kauniita juhlapukuja ja kukkavihkoja ja näki rahan virtaavan pikkuasioihin, jotka olisivat olleet hänelle suuriarvoisia. Meg-parka valitti harvoin, mutta tunne siitä, että hänelle tapahtui vääryyttä, teki hänet väliin katkeraksi koko maailmaa kohtaan.