Jos joku olisi kysynyt Amylta, mikä hänen elämänsä suurin onnettomuus oli, hän olisi empimättä vastannut: "Nenäni".
Kun hän oli pikkulapsi, oli Jo kerran vahingossa pudottanut hänet hiililaatikkoon, ja Amy väitti että tämä onnettomuus oli turmellut hänen nenänsä iäksi. Se ei ollut suuri ja punainen, se oli vain melkein litteä, ja nipistelipä sitä miten tahansa, siihen ei saanut ylimyksellistä linjaa. Kukaan muu kuin Amy itse ei huomannut siinä mitään vikaa, mutta hän itse tunsikin sen sitä syvemmin, ja lohduttaakseen itseään hän piirusti kokonaiset arkit täyteen kreikkalaisia neniä.
'Pikku Rafaelilla', kuten sisaret häntä nimittivät, oli ilmeiset taipumukset piirustukseen, eikä hän koskaan ollut niin onnellinen kuin piirustaessaan kukkia ja keijuja tai kuvittaessaan tarinoita. Opettajat valittivat, että Amy laskentotunnilla täytti taulunsa eläinkuvilla ja jäljensi karttoja karttakirjansa tyhjille sivuille. Onnettomina hetkinä hänen kirjojensa välistä tippui mitä lystikkäimpiä pilakuvia. Hän luki läksynsä niin hyvin, kuin taisi ja osasi välttää nuhteita ja rangaistuksia käyttäytymällä muuten mallikelpoisesti.
Amy oli toveriensa suuressa suosiossa, sillä hän oli luonnoltaan kiltti ja hänellä oli onnellinen taito miellyttää ilman ponnistuksia. Hänen sievisteleviä eleitään ihailtiin suuresti samoin kuin hänen taitojaankin, sillä Amy osasi myös soittaa kaksitoista pientä kappaletta ja lukea ranskaa ääntäen väärin vain kaksi kolmannesta sanoista. Hänen tapanaan oli sanoa surkealla äänellä: "Kun isä oli rikas, teimme niin ja niin", mikä oli hyvin liikuttavaa, ja tytöt pitivät hänen omatekoisia sanojaan kaiken hienouden huippuna.
Amy oli hyvää vauhtia tulemassa pilatuksi, sillä kaikki hemmottelivat häntä ja hänen taipumuksensa turhamaisuuteen ja itsekkyyteen saivat rauhassa kasvaa. Eräs seikka oli kuitenkin omiaan hillitsemään hänen turhamaisuuttaan: hänen täytyi pitää serkkunsa vaatteita. Sattui vielä niin, että Florencen äidillä ei ollut hitustakaan makua, ja Amy kärsi kauheasti, kun hänen täytyi pitää punaista lakkia sinisen asemesta, pukuja, joiden väri ei sopinut hänelle, ja hullunkurisia esiliinoja. Ne olivat kaikki hyvää kangasta, hyvin tehtyjä ja vähän käytettyjä, mutta Amyn taiteellista silmää ne kiusasivat suuresti. Tänä talvena hänen koulupukunsa oli tummanpunaista kangasta, jossa oli keltaisia pilkkuja.
— Ainoa lohdutukseni on, että äiti ei sentään tee laskoksia hameisiini silloin kun olen häijy, hän sanoi Megille kyynelet silmissä. — Maria Parkin äiti tekee. Voi, se on todella kauheata, sillä hänen hameensa ulottuu vain polviin asti eikä hän voi tulla kouluun. Kun ajattelen sellaista alennustilaa, tunnen että voin kestää litteän nenäni ja punaisen pukuni, vieläpä keltaiset pilkutkin.
Meg oli Amyn uskottu ja neuvonantaja, ja vastakohtien omituisen vetovoiman vaikutuksesta vallitsi samanlainen suhde Jon ja hiljaisen, lempeän Bethin välillä. Vain Jolle ujo sisar kertoi ajatuksensa, ja tietämättään Beth vaikutti isoon rasavilliin sisareensa enemmän kuin kukaan muu perheen jäsen. Molemmat vanhemmat tytöt merkitsivät hyvin paljon toisilleen, mutta kumpikin otti yhden nuoremman siipiensä suojiin ja hoivasi häntä omalla tavallaan 'leikkien äitiä'.
— Onko kenelläkään mitään kerrottavaa? Tämä on ollut niin viheliäinen päivä että palan halusta kuulla jotakin hauskaa, sanoi Meg, kun he istuivat illalla käsitöittensä ääressä.
— Minulla oli mainio kohtaus tädin kanssa tänään, ja koska minä vedin pitemmän korren, kerron asian teille, aloitti Jo, jonka suurin huvi oli kertoa juttuja. — Luin ääneen tuota iankaikkista Belshamia ja tein ääneni surisevaksi ja yksitoikkoiseksi kuten tavallisesti. Silloin nähkääs täti pian nukahtaa ja minä vedän kätköistäni jonkin hauskan kirjan, jota luen vimmatusti kunnes hän herää. Tekeydyin nytkin uneliaaksi, ja ennen kuin hän alkoi nuokkua, haukottelin niin perusteellisesti, että hän kysyi mitä ajattelin, kun avasin suuni niin suureksi, että olisin voinut niellä koko kirjan.
"Jospa voisinkin, silloinhan pääsisin siitä", minä sanoin ja koetin näyttää mahdollisimman viattomalta.