— Pidän.
Vastaus miellytti vanhaa herraa. Hän naurahti, löi kättä Jon kanssa, tarttui sitten hänen leukaansa ja kohotti hänen kasvojaan, katseli niitä vakavasti ja sanoi nyökäyttäen päätään:
— Sinulla on isoisäsi luonne, vaikkakaan ei hänen kasvojaan. Hän oli kaunis mies, tyttöseni, mutta myös rehellinen ja kunnon mies, ja olen ylpeä siitä että olin hänen ystävänsä.
— Kiitos, sanoi Jo ja oli tämän jälkeen kuin kotonaan.
— Mitä olet tehnyt tuolle pojalleni, häh? kuului seuraava, aika tuikea kysymys.
— Olen vain koettanut olla hyvä naapuri. Ja Jo kertoi käyntinsä esihistorian.
— Sinun mielestäsi hän tarvitsisi vähän virkistystä, vai kuinka?
— Minusta hän näyttää hieman yksinäiseltä ja seura tekisi hänelle ehkä hyvää. Me olemme vain tyttöjä, mutta olisimme iloisia jos voisimme auttaa. Emme unohda sitä ihanaa joululahjaa, jonka lähetitte.
— St! Se oli pojan asia. Kuinka sairas vaimoparka jaksaa?
— Oikein hyvin. Ja Jo kiirehti kertomaan kaiken mitä tiesi Hummelin perheestä.