— Minä annan hänelle siistit käsineet.
— Oikein hyvät tohvelit, ilmoitti Jo.
— Muutamia nenäliinoja, kaikki paltettuina, sanoi Beth.
— Minä annan pienen hajuvesipullon, hän pitää siitä eikä se maksa paljon, niin että minulle jää vielä rahaa kyniinkin, Amy lisäsi.
— Millä tavalla annetaan lahjat? kysyi Meg.
— Pannaan ne pöydälle, tuodaan hänet juhlasaatossa sisään ja katsotaan, kun hän avaa kääröt. Ettekö muista, kuinka teimme aina ennen vanhaan, kun oli jonkun syntymäpäivä? sanoi Jo.
— Minä olin aina hirmuisen hämilläni, kun minun vuoroni oli istua tuossa isossa tuolissa ja nähdä kuinka te tulitte tuomaan lahjoja ja suutelemaan minua. Pidin lahjoista ja suudelmista, mutta oli kauheata, kun te istuitte kaikki ympärillä ja katselitte kuinka avasin kääröjä, sanoi Beth, joka paahtoi sekä kasvojansa että teeleipää tulen ääressä.
— Annetaan äidin olla siinä uskossa, että ostamme jotain itsellemme, ja yllätetään hänet. Meidän täytyy käydä ostoksilla huomenna iltapäivällä, Meg, sillä jouluillan näytelmästä on vielä paljon puuhaa, sanoi Jo kävellen edestakaisin lattialla kädet selän takana ja nenä pystyssä.
— Minä en aio näytellä enää tämän kerran jälkeen, olen jo liian vanha sellaiseen, huomautti Meg, joka oli vielä yhtä lapsellisen innostunut kuin konsanaan 'pukeutumisiin' ja muihin ilveilyihin.
— Et sinä lakkaa niin kauan kuin suinkin voit laahustaa ympäri valkoisessa puvussa, tukka hajallaan ja kultapaperi-jalokiviä ylläsi. Sinä olet paras näyttelijämme, eikä mistään tule mitään jos sinä hylkäät näyttämön, sanoi Jo. — Meidän pitäisi harjoitella tänään. Tulepas tänne, Amy, ja harjoittele pyörtymiskohtausta. Olet siinä kankea kuin hiilihanko.