— Nuoret neidit, te muistatte mitä sanoin viikko sitten. Olen pahoillani että tällaista on tapahtunut, mutta minä en salli käskyjäni halveksittavan enkä koskaan riko lupaustani. Neiti March, ojentakaa kätenne.
Amy hätkähti ja pani molemmat kätensä selän taakse luoden herra Davisiin rukoilevan katseen, joka puhui hänen puolestaan paremmin kuin mitkään sanat. Hän oli tavallaan 'vanhan Davisin' suosiossa, ja minun yksityinen arveluni on että tämä olisi rikkonut lupauksensa, jollei eräs hillitön nuori neiti olisi purkanut kiukkuaan vihellykseen. Tämä vihellys, niin heikko kuin se olikin, raivostutti suuttunutta herrasmiestä ja vahvisti rikollisen kohtalon.
— Kätenne, neiti March! oli ainoa vastaus Amyn mykkään avunpyyntöön, ja koska Amy oli liian ylpeä itkemään tai pyytämään armoa, hän kiristi vain hampaitaan, viskasi päänsä uhitellen taaksepäin ja otti silmää räpäyttämättä vastaan kirvelevät iskut, jotka hän sai pienelle kämmenelleen. Ne eivät olleet kovia eikä niitä ollut monta, mutta se oli sivuseikka. Ensi kerran elämässään hän oli nyt saanut maistaa ruumiillista kuritusta, ja häpeä oli hänen silmissään yhtä suuri kuin jos herra Davis olisi lyönyt hänet maahan.
— Saatte jäädä seisomaan katederille väliaikaan asti, sanoi herra Davis, joka oli päättänyt nöyryyttää pientä rikollista perusteellisesti kerran aloitettuaan.
Se oli hirvittävää. Oli miltei sietämätön koettelemus seistä koko luokan maalitauluna äskeinen häpeä tuoreena mielessä, ja Amysta tuntui kuin hän ei voisi muuta kuin vaipua maahan ja itkeä pakahtuakseen. Katkera tietoisuus siitä, että hänelle tehtiin vääryyttä ja petollisen Jenny Snow'n ajatteleminen auttoivat häntä kuitenkin kantamaan tuskansa. Hän asettui tuolle häpeälliselle paikalle suunnaten katseensa kiinteästi kamiinantorveen, jonka alapuolella aaltoili kokonainen meri kasvoja, ja seisoi siinä liikkumatta ja kalpeana kuin suolapatsas.
Seuraavien viidentoista minuutin kuluessa tuo ylpeä ja herkkä tyttö kärsi sellaista häpeää ja tuskaa, ettei hän milloinkaan sitä unohtanut. Toisista asia saattoi tuntua lystikkäältä tai vähäpätöiseltä, mutta hänelle se oli kova kokemus, sillä häntä oli koko elämänsä ajan ohjattu vain rakkaudella. Pian eräs uusi tuskallinen ajatus sai hänet unohtamaan kirvelevän kätensä ja masentuneen sydämensä.
— Minun täytyy kertoa tästä kotona, ja kaikki ovat hyvin tyytymättömiä ja pettyneitä minun suhteeni.
Nuo viisitoista minuuttia tuntuivat tunnilta, mutta vihdoin nekin päättyivät, eikä sana 'väliaika' ollut koskaan ennen tuntunut hänestä tervetulleemmalta.
— Voitte mennä, neiti March, sanoi herra Davis ja näytti hieman levottomalta, eikä aiheetta.
Hän ei aivan pian unohtanut sitä syyttävää katsetta, jonka Amy loi häneen mennessään suoraan eteiseen sanomatta sanaakaan kellekään. Tyttönen kokosi tavaransa ja jätti paikan 'iäksi', kuten hän kiihkeästi vakuutti itselleen. Hän tuli kotiin surkeassa tilassa, ja kun vanhemmat tytöt vähän myöhemmin saapuivat, pidettiin perheneuvottelu, jossa syvästi paheksuttiin Amyn osaksi tullutta kohtelua.