Rouva March ei sanonut paljon, mutta näytti olevan pahoillaan ja lohdutti masentunutta pikku tyttöään hellästi. Meg hautoi pahoinpideltyä kättä glyseriinillä ja kyynelillä, Beth huomasi etteivät hänen rakkaat kissanpoikansakaan kyenneet lievittämään tällaista tuskaa, Jo ehdotti vihoissaan että herra Davis viipymättä vangittaisiin, ja Hanna pui nyrkkiä tuolle 'tolvanalle' ja survoi päivällisperunat niin kiivaasti kuin onneton opettaja olisi ollut hänen survottavanaan.
Koulussa ei Amyn paosta tehty numeroa, paitsi tietysti toverien kesken, mutta nuo tarkkanäköiset neidit huomasivat että herra Davis oli sinä iltapäivänä erityisen suopea, mutta myös poikkeuksellisen hermostunut. Juuri ennen tuntien päättymistä Jo astui sisään julmistuneen näköisenä, marssi suoraa päätä herra Davisin luo ja jätti hänelle kirjeen äidiltään, kokosi sitten Amyn tavarat ja lähti pyyhkien jalkansa huolellisesti kynnysmattoon ikään kuin tahtoen puhdistaa koko paikan tomut jaloistaan.
— No niin, voithan joksikin aikaa saada lupaa koulusta, mutta tahdon että joka päivä luet Bethin kanssa vähäsen, sanoi rouva March sinä iltana Amylle. En hyväksy ruumiillista rangaistusta, en ainakaan tyttöjen kasvatuksessa. En pidä herra Davisin opetustavasta enkä usko, että tytöt, joiden kanssa seurustelet, vaikuttavat sinuun hyvää. Neuvottelen isäsi kanssa ennen kuin lähetän sinut toiseen kouluun.
— Se on ihanaa! Jospa kaikki tytöt lähtisivät pois ja jättäisivät tuon vanhan inhottavan koulun tyhjäksi. Voisin tulla ihan hulluksi kun ajattelen noita ihania limetta-karamelleja, huokasi Amy ja näytti marttyyrilta.
— En ole ollenkaan pahoillani että menetit ne, sillä rikoit koulun sääntöjä vastaan ja ansaitsit rangaistuksen tottelemattomuudesta, kuului äidin ankara vastaus eikä se juuri miellyttänyt nuorta neitiä, joka odotti vain myötätuntoa.
— Tarkoitatko että olet iloinen kun minua häväistiin koko koulun edessä? huusi Amy.
— Minä en olisi valinnut sitä rangaistustapaa, vastasi hänen äitinsä. — Mutta ojennuksen sinä kyllä ansaitsit. Olet tulossa itserakkaaksi, kultaseni, ja sinun on jo aika ruveta tarkkaamaan käytöstäsi. Sinulla on paljon kiitettäviä taipumuksia ja hyviä puolia, mutta niillä ei saa ruveta loistamaan, sillä itserakkaus pilaa parhaimmatkin lahjat. Ei tarvitse pelätä että todellinen lahjakkuus tai hyve jäisi pitkäksi aikaa varjoon. Kaiken taidon suurin viehätys on vaatimattomuus.
— Niin onkin, huusi Laurie, joka pelasi sakkia Jon kanssa huoneen nurkassa. — Tunsin kerran erään tytön, jolla oli todella huomattavat musikaaliset taipumukset, mutta joka ei tietänyt siitä mitään eikä aavistanutkaan, mitä viehättäviä pieniä lauluja hän sepitti yksin ollessaan, eikä olisi uskonut vaikka joku olisi sen hänelle sanonut.
— Jospa olisin saanut tulla tutuksi sen tytön kanssa! Ehkä hän olisi auttanut minua, minä olen niin tyhmä, sanoi Beth, joka seisoi hänen vieressään innokkaasti kuunnellen.
— Sinä tunnet hänet, ja hän auttaa sinua enemmän kuin kukaan toinen, vastasi Laurie katsoen Bethiin niin veitikkamainen tuike iloisissa mustissa silmissään, että Beth tuli äkkiä hyvin punaiseksi ja kätki kasvonsa sohvatyynyihin.