— Enkä tiedä.
— Se on vale, huusi Jo tarttuen hänen olkapäähänsä ja katsoen häneen niin uhkaavasti, että rohkeampikin ihmistaimi kuin Amy olisi pelästynyt.
— Eikä ole. Minä en tiedä missä se on enkä välitäkään tietää.
— Sinä tiedät siitä jotakin, ja on parasta että sanot heti, muuten pakotan sinut siihen. Ja Jo ravisti häntä kevyesti.
— Toru niin paljon kuin tahdot, mutta etpä vain enää koskaan näe vanhaa typerää kirjaasi, huusi Amy, joka nyt vuorostaan kiihtyi.
— Kuinka niin?
— Minä olen polttanut sen.
— Mitä! Pienen kirjani, johon olin pannut niin paljon työtä ja jonka aioin saada valmiiksi siksi kun isä tulee kotiin! Oletko todellakin polttanut sen? sanoi Jo hyvin kalpeana, silmät säkenöiden ja puristi hermostuneesti Amyn olkapäitä.
— Olen, olen! Sanoinhan että panisin sinut vielä katumaan eilistä ilkeyttäsi, ja nyt…
Amy ei päässyt pitemmälle, sillä Jon kiivaus puhkesi nyt valloilleen, ja itkien kiihkeästi surusta ja vihasta hän ravisti Amya, kunnes tämän hampaat kalisivat.