— Sinä ilkeä, ilkeä tyttö! En koskaan voi kirjoittaa sitä uudelleen, enkä koskaan, niin kauan kuin elän, anna sinulle anteeksi!
Meg riensi pelastamaan Amya ja Beth tyynnyttämään Jota, mutta Jo oli aivan suunniltaan, ja antaen lähtiessään raikuvan korvapuustin sisarelleen hän syöksyi ullakolle vanhalle sohvalleen ja päätti taistelunsa yksinäisyydessä.
Alakerrassa myrsky asettui, kun rouva March tuli kotiin. Kuultuaan asiasta hän sai Amyn pian ymmärtämään, kuinka pahasti hän oli tehnyt sisarelleen.
Jon kirja oli hänen sydämensä ylpeys, ja koko perhe piti sitä erittäin lupaavana kirjallisena sepitteenä. Siinä oli vain puolisen tusinaa pientä satua, mutta Jo oli tehnyt työtä kärsivällisesti niiden ääressä pannen niihin koko sydämensä hartauden ja hellyyden toivoen saavansa jotakin painettavaksi kelpaavaa. Hän oli juuri kirjoittanut ne hyvin huolellisesti puhtaaksi ja hävittänyt vanhan käsikirjoituksen, joten Amyn rovio oli tuhonnut monen vuoden hartaan työn tulokset.
Toisista se tuntui haikeutta herättävältä tappiolta, mutta Jolle se oli hirvittävä ja kohtalokas onnettomuus, ja hän tunsi ettei koskaan saisi sitä korvatuksi. Beth suri yhtä vilpittömästi kuin joku hänen kissanpojistaan olisi juossut karkuun, Meg kieltäytyi tällä kertaa puolustamasta lemmikkiänsä Amya, rouva March näytti vakavalta ja huolestuneelta, ja Amy tunsi itse, ettei kukaan pitäisi hänestä ennen kuin hän olisi jotenkin sovittanut tekonsa, jota hän nyt paheksui enemmän kuin kukaan toinen.
Kun soitettiin teelle, Jo ilmaantui toisten joukkoon, mutta näytti niin pelottavalta ja luoksepääsemättömältä, että Amy tarvitsi kaiken rohkeutensa sanoessaan nöyrästi:
— Anna anteeksi, Jo, olen hyvin, hyvin pahoillani.
— En koskaan anna sinulle anteeksi, oli Jon ankara vastaus, ja siitä hetkestä alkaen hän oli kuin ei Amya olisi olemassakaan.
Kukaan ei puhunut tuosta suuresta onnettomuudesta — ei edes rouva March — sillä kaikki tiesivät kokemuksesta, että kun Jo oli tuolla tuulella, olivat kaikki sanat hyödyttömiä ja että oli viisainta odottaa kunnes jokin pieni tapahtuma tai Jon oma jalomielisyys hälventäisi hänen vihansa ja parantaisi haavan.
Ilta ei ollut onnellinen, sillä vaikka tehtiin käsitöitä kuten tavallisesti ja äiti luki ääneen, kodin rauha oli tullut häirityksi. Laulettaessa epäsointu tuntui syvimmin, sillä Beth voi vain soittaa, Jo seisoi mykkänä kuin kivi, Amyn ääni katkesi, ja Meg ja äiti saivat laulaa kahden. Mutta vaikka he koettivatkin laulaa iloisesti kuin leivoset, eivät nuo heleät äänet sointuneet niin hyvin kuin ennen eikä tunnelmaa saatu syntymään.