— Kuinka vanha hän on?
— Kuusitoista tai seitsemäntoista luullakseni, vastasi toinen ääni.
— Hm, vai niin. Sellainen naimiskauppa olisi suurenmoinen juttu jollekin noista tytöistä, eikö olisikin? Sallie sanoo että he ovat nyt hyvin läheisiä ystäviä ja että vanha herra on vallan hullaantunut heihin.
— Lyönpä vetoa että rouva March on tehnyt suunnitelmansa ja pelaa korttinsa hyvin, niin aikaista kuin kaikki vielä onkin. Tyttö ei nähtävästikään vielä ajattele asiaa, sanoi rouva Moffat.
— Hän sanoi tuon pienen hätävalheen äidistään ikään kuin tämä tietäisi asiasta ja punastui koreasti, kun kukat tulivat. Tyttöparka, hän olisi hyvin sievä, jos hänellä vain olisi jotain muodikkaampaa yllään. Luuletteko että hän loukkaantuisi, jos tarjoisimme hänelle puvun lainaksi torstai-illaksi? kysyi uusi ääni.
— Hän on ylpeä, mutta en usko että hän pahastuisi, sillä tuo kömpelö musliinipuku on ainoa mitä hänellä on. Ehkä hän repii sen tänä iltana, siitä saisimme hyvän syyn tarjota hänelle säädyllisen puvun.
— Saammepa nähdä. Minä kutsun nuoren Laurencen meille — se on pieni huomaavaisuus tytölle — ja sitten saamme perästäpäin hauskaa.
Megin ystävä tuli kasvihuoneeseen ja löysi hänet sieltä hyvin punaisena ja kiihtyneenä. Hän oli ylpeä, ja hänen ylpeytensä oli juuri nyt hyvään tarpeeseen, sillä se auttoi häntä kätkemään loukkaantumisensa, kiukkunsa ja inhonsa äsken kuulemansa johdosta.
Niin viaton ja pahaa-aavistamaton kuin hän olikin, ei hän kuitenkaan voinut olla ymmärtämättä ystäviensä puheita. Hän koetti unohtaa ne, mutta ei voinut, ja hänen korvissaan soi lakkaamatta "rouva March on tehnyt suunnitelmansa", "tuo pieni hätävalhe äidistä", "kömpelö musliinipuku", kunnes hänen teki mieli purskahtaa itkuun ja rientää kotiin kertomaan hämmingistään ja pyytämään neuvoa. Kun se oli kuitenkin mahdotonta, hän koetti parhaansa mukaan näyttää iloiselta, ja vaikka hän oli hyvin kiihtynyt, se onnistuikin niin hyvin, ettei kukaan aavistanut hänen ponnistuksiaan.
Meg oli hyvin iloinen, kun kaikki oli ohi ja hän itse rauhassa sängyssään, missä hän sai ajatella ja ihmetellä ja pohtia kunnes päätä särki ja kyynelet viilensivät hänen kuumia poskiaan. Nuo hupsut, joskin varmaan hyvää tarkoittavat sanat olivat avanneet Megille aavistamattoman näkökulman ja suuresti häirinneet sitä rauhallista maailmaa, missä hän tähän asti oli elänyt onnellisena kuin lapsi. Viheliäiset puheet olivat turmelleet hänen viattoman ystävyyssuhteensa Laurieen, hänen luottamustaan äitiin oli jonkin verran järkyttänyt rouva Moffatin viittaus suunnitelmiin, joita tällä muka olisi — rouva Moffat tietenkin arvosteli muita itsensä mukaan — ja hänen järkevää päätöstään tyytyä siihen puvustoon, joka sopi köyhän miehen tyttärelle, horjutti toisten tyttöjen tarpeeton sääli — tyttöjen, jotka pitivät kulunutta pukua suurimpana onnettomuutena taivaan alla.