— En vielä, mutta ennen pitkää.
Saatuaan kiistakumppaninsa hiukan nöyryytetyksi Doll lauhtui ja jatkoi ystävällisesti temppujaan huomaamatta ensinkään joutuneensa ojasta allikkoon. Vastamaalatusta portista tarttui punaista maalia hänen hartioihinsa, ja kun hän keikahti sen yli takaperin ja kohosi hymyillen seisomaan, hän sai palkakseen ärsyttävän huomautuksen:
— Jos tahdot tietää, minkä väristä karmiini on, niin katso selkääsi.
Tuo maali tuskin lähtee pesemälläkään.
— Voi pahus! puuskahti Doll koettaen epätoivoisesti kurkistella selkäänsä.
— Eiköhän meidän pitäisi lähteä, Doll, sanoi Pumppu, jonka mielestä oli viisainta peräytyä ennen kuin uusi kahakka alkaisi.
— Älkää hätäilkö, jääkää tänne vain makailemaan. Te tarvitsette lepoa viikon ankaran aivotyön jälkeen. Nyt on meidän kreikkamme aika. Tule, Bess. Hyvästi, herrat. Ja syvään kumartaen Josie lähti hattu sotaisesti pystyssä ja maila voitonlippuna olalla. Saatuaan viimeisen sanan hän katsoi voivansa vetäytyä pois voittajana.
Doll kumarsi Bessille viileästi, ja Pumppu säesti mutisten:
— Pikku Josie on tänään äkäinen kuin ampiainen. Minä vedän vielä torkut. On liian kuuma pelata.
— Niin on. Olikohan se kiukkupussi oikeassa puhuessaan näistä läiskistä? sanoi Doll ja istuutui hankaamaan takkiaan nenäliinalla. — Nukutko sinä? hän kysyi aherrettuaan hetken tuhisten ja kärsimättömänä.
— En. Tuumin vain, että Josie ei tainnut olla kovinkaan väärässä puhuessaan laiskuudesta. Hävettää, kun tulee tehdyksi niin vähän. En minä itse olisikaan välittänyt koko yliopistosta, mutta holhooja pakotti minut sinne, Pumppu huokasi. Hänestä opiskelu oli kauheaa, ja jäljellä oli vielä kaksi pitkää vuotta.