— Katsos, se suo miehelle arvovaltaa. Mutta näin meidän kesken sanottuna olisi tosiaan aika hauskaa, jos mukana olisi tyttöjä. Kun tässä kerran on raadettava, sietäisi joukossa olla muutamia kullanmuruja auttamassa. Vai mitä arvelet?
— Aika mukavaa, jos tällä hetkelläkin olisi kolme — yksi vilvoittelemassa viuhkalla, yksi suutelemassa ja yksi tarjoamassa jäälimonaatia, huokasi Pumppu.
— Kelpaisikos kalja? kuului heidän takaansa. Ääni sai Dollin loikkaamaan jaloilleen ja Pumpun kierähtämään ympäri kuin säikähtynyt pyöriäinen.
Aitaan nojaavalla porraslaudalla istui äiti Bhaer kaksi pulloa olan yli kulkevaan hihnaan kiinnitettynä, kimppu peltimukeja kädessä ja vanhanaikainen aurinkohattu päässä.
— Tiesin että pojat tappaisivat itsensä jäävedellä, siksi tallustin viemään heille vähän kunnon kaljaa. He joivat kuin kamelit. Silaksella oli toinen kuorma, niin että minun pullooni jäi vielä tilkkanen. Tahdotteko?
— Kiitos. Antakaa meidän kaataa!
Doll piti mukia, kun Pumppu ilomielin sen täytti. Molemmat pelkäsivät kuollakseen äiti Bhaerin kuulleen heidän äskeiset puheensa. Pian selvisi, että hän tosiaan oli kuullut, sillä istuessaan heidän välissään kuin muonitusmestari pulloineen ja mukeineen hän sanoi:
— Oli hauska kuulla, että haluaisitte tyttöjä yliopistoon, mutta toivottavasti opitte puhumaan kunnioittavammin heistä ennen kuin he tulevat, sillä sen opetuksen he antavat teille ensimmäiseksi.
— Minä laskin vain leikkiä, änkytti Pumppu hotkaisten kiireesti kaljansa.
— Niin minäkin. Tietenkin minä — minä kunnioitan tyttöjä, sammalsi
Doll kauhuissaan, sillä hän näki, että tulossa oli saarna.