— Tiedän sen ja toivon hartaasti, että saan heidät kiskotuksi ehjinä kuivalle maalle. Mutta minun hartioilleni lankeaa hirveä vastuu, sillä tiedän hyvin, miten tässä käy. He tulevat minun luokseni ja odottavat, että minä pystyn järjestämään heidän pienet rakkausasiansa onnelliseen päätökseen. Vaikka hauskaa se minustakin on, ja Meg on niin tunteellinen sielu, että mässäilee tuolla kaikella jo etukäteen, vastasi Jo ajatellen huojentuneena, että hänen omat poikansa olivat onneksi vielä liian nuoria 'heittäytyäkseen suin päin ojasta allikkoon'.
— Mitäs Meg sanoo, jos Nat alkaa pyöriä liian lähellä Daisya? Kai te olette sen huomanneet. Musikaalisena neuvonantajana olen myös pojan uskottu ja tahtoisin tietää, minkä neuvon hänelle annan, sanoi Laurie suorasukaisesti.
— Hiljaa! Sinähän unohdat lapsen, aloitti Jo vilkaisten Bessiin, joka oli taas uppoutunut työhönsä.
— Kaikkea vielä, hän on muissa maailmoissa eikä kuule sanaakaan. Vaikka kyllä tytön pitäisikin lopettaa jo. Bess-kulta, pane lapsukaisesi nukkumaan ja juokse ulos. Meg-täti on salissa, mene näyttämään hänelle uusia kuvia, kunnes me tulemme, lisäsi Laurie katsellen hellästi pitkää tyttöään, joka hänen mielestään oli kauniimpi kuin yksikään talon monista veistoksista.
— Menen, isä. Mutta sano ensin, onko tämä hyvä. Bess pani kuuliaisesti pois työkalunsa ja jäi katsomaan veistosta.
— Hemmoteltu lapsi, en voi olla toteamatta, että toinen poski on toista pulleampi ja että otsakiharat muistuttavat liiaksi sarvia ollakseen aivan täydellisiä. Muuten se vetää kyllä vertoja Rafaelin laulaville enkeleille, ja minä olen siitä ylpeä.
Laurie nauroi puhuessaan, sillä nämä aloittelijan työt olivat niin Amyn ensiyritysten kaltaisia, että vain ihastunut äiti saattoi suhtautua niihin vakavasti.
— Sinä nyt et oikeastaan ymmärräkään, että muukin voi olla kaunista kuin musiikki, vastasi Bess ravistaen päätään, joka hohti vaaleana ateljeen viileässä hämärässä.
— Ymmärrän minä, että sinäkin olet kaunis, kähäräpää, ja ellet sinä ole taidetta, niin mikä sitten? Mutta tahtoisin hätistää sinut pois täältä kolkon saven ja marmorin keskeltä auringonpaisteeseen, tanssimaan ja nauramaan niin kuin muutkin nuoret. Minä haluan ilmielävän tytön enkä harmaaesiliinaista kuvapatsasta, joka ei välitä muusta kuin työstä.
Isän puhuessa kiertyi kaksi töhryistä kättä hänen kaulaansa, ja Bess sanoi vakavasti: