— Välittääpä ainakin sinusta, isä. Mutta tahtoisin tehdä jotakin kaunista, niin että voisit aikaa myöten olla minusta ylpeä. Nyt menen sinun mieliksesi juoksemaan ja laulamaan ja olemaan ilmielävä tyttö. Ja heittäen ison pellavaesiliinansa pois Bess hävisi huoneesta.
— Hauskaa että sanoit noin. Tuo lapsi uppoutuu aivan liikaa näihin taideharrastuksiin. Ja se on minun syyni. Olen itse niihin niin innostunut, että unohdan olla järkevä, huokasi Amy peitellen Bessin lapsen huolellisesti kosteaan pyyhkeeseen.
— Minusta se juuri onkin suurenmoista, että me voimme nyt elää lastemme mukana. Mutta koetan muistaa kuinka äiti kerran sanoi Megille, että isien pitäisi enemmän osallistua kasvatukseen, ja siksi Fritz ja minä vaihdamme silloin tällöin poikia. Robin levollisuus tekee minulle yhtä hyvää kuin Tedin myrskyt hänen isälleen. Amy, entä jos sinäkin antaisit Bessin jättää savikakkunsa joksikin aikaa ja harrastaa musiikkia Laurien kanssa. Silloin tytöstä ei tule yksipuolinen eikä hänen isänsä ole kateellinen.
— Hyvä, Jo! sanoi Laurie tyytyväisenä. — Arvasinkin että puhuisit puolestani. Minä olen todellakin kateellinen Amylle ja tahtoisin saada osani tytöstä. Mitäs sanot, rouvaseni, jos minä pitäisin Bessiä kesän ja ensi talven. Kun menemme Roomaan, luovutan hänet taas sinulle ja kuvaamataiteelle. Se olisi reilua peliä.
— Hyvä on, minä suostun. Mutta älä unohda, että vaikka Bess onkin vain viisitoistavuotias, hän on paljon kehittyneempi kuin useimmat ikäisensä tytöt eikä häntä voi pitää enää lapsena. Minä toivoisin, että hän voisi pysyä aina noin kauniina ja puhtaana.
Amy puhui alakuloisesti ja katseli ympärilleen hauskassa huoneessa, jossa oli viettänyt monta onnellista hetkeä tyttärensä seurassa.
— Kukin aina vuorollaan, se kuuluu leikkiin sopuisaan, niinhän me ennen vanhaan hoimme kun tahdoimme kaikki yhtaikaa ratsastaa oksalla tai pitää punaisia kenkiä, sanoi Jo reippaasti.
— Niinpä niin, vastasivat Laurie ja Amy nauraen Jon leikkilorun herättämille muistoille.
— Sen vanhan omenapuun oksilla keinuminen vasta oli hauskaa. En ole ikinä nauttinut oikealla hevosella ratsastamisesta sillä tavoin, huokasi Amy katsellen ulos korkeasta ikkunasta, aivan kuin olisi nähnyt taas vanhan puutarhan ja pikku tytöt siellä leikkimässä.
— Minun herkullisimmat muistoni liittyvät makkaraan ja paistinpannuun. Me pidimme aikamoista elämää. Kuinka pitkä aika siitä tuntuukaan olevan, sanoi Laurie tuijottaen edessään olevia naisia ikään kuin hänen olisi vaikea käsittää, että he joskus olivat olleet pikku Amy ja vallaton Jo.