— Älä vihjailekaan, hyvä herra, että alkaisimme muka tulla vanhoiksi! Me olemme vasta täydessä kukassa, ja kaunis kukkavihko tässä onkin, nuppuja ympärillä, vastasi Amy-rouva ja ravisti vaaleanpunaisen musliinipukunsa poimuja tuntien samantapaista tyydytystä kuin pikku tyttö uuden puvun saadessaan.
— Puhumattakaan piikeistä ja kuihtuneista lehdistä, lisäsi Jo huoaten, sillä hänelle ei elämä ollut milloinkaan ollut aivan helppoa.
— Tule juomaan kupillinen teetä, Jo, katsotaan mitä nuoriso puuhaa.
Olet väsynyt ja kaipaat virkistystä, sanoi Laurie tarjoten käsivarren
kummallekin sisarelle ja taluttaen heidät iltapäivä teelle, jota
Parnassossa vuoti runsaasti kuin muinoin nektaria.
Tee oli katettu ilmavaan kesäsaliin, ja Meg istui siellä odottamassa heitä. Iltapäivän aurinko paistoi kirkkaasti ja puiden humina täytti huoneen, sillä sen kolme isoa ikkunaa olivat puutarhaan päin.
Amy ja Jo istuutuivat avonaisen ikkunan luo kuuntelemaan musiikkisalista kantautuvaa laulua, ja Laurie kaatoi heille teetä. Nat ja Demikin tulivat teelle kintereillään Josie sekä Ted ja Rob isänsä kanssa.
Professori Bhaer oli harmaantunut, mutta yhtä eloisa ja innostunut työhönsä kuin konsanaan. Hän istahti vaimonsa viereen ja viittasi Natia tulemaan lähemmäs.
— Olen kirjoittanut sinun puolestasi suosituskirjeitä vanhoille ystävilleni Leipzigiin. On hyvä, että voit turvautua heihin, sillä varmasti sinua vaivaa aluksi ankara koti-ikävä, hän sanoi antaen pojalle kirjenipun.
— Kiitos. Kai siellä tosiaan tuntuu aika orvolta, ennen kuin pääsee alkuun, tuumi Nat, joka ajatteli tulevaa Saksan-matkaansa varsin ristiriitaisin tuntein.
Nat oli nyt täysikasvuinen. Mutta hänen siniset silmänsä olivat yhtä vilpittömät kuin ennenkin, suu hiukan pehmeä, otsa korkea ja leveä niin kuin usein musikaalisilla ihmisillä. Vaatimaton, herkkä ja tunnollinen Nat oli menestynyt tyydyttävästi, mutta ei mitenkään loistavasti. Jo-rouva piti pojasta ja oli varma, että tämä yrittäisi parhaansa, mutta ei voinut odottaa häneltä kovin suuria, ellei hän opiskeltuaan ulkomailla ja jouduttuaan omille jaloilleen kypsyisi taiteilijana ja ihmisenä. Natilta puuttui lujuutta.
— Olen nimeillyt kaikki vaatteesi — tai oikeastaan Daisy sen teki —, ja heti kun saat kirjasi kokoon, voidaan ruveta pakkaamaan, sanoi Jo, joka oli niin tottunut lähettämään poikia eri suuntiin, ettei edes matka pohjoisnavalle olisi tuntunut hänestä ihmeeltä.