'Rouva J.M. B:lle.
Jos reseda oisin tai lilja, niin rupeisin runoilijaksi, ja tuoksua huokuisin hiljaa, mitä katselis silmää kaksi.
Sä nouset kuin mahtava jalava,
kun Phoibos aamuruskon kultaa.
Oi ettei mun syömmeni palava
sun tähtesi vain joutuis multaan!
Mun suuni suloisesti haastaa.
Sun tahdon omakseni raastaa
kynäni piirtojen kautta.
Se on kuin Karonin lautta.
Oi, katsele kukkia kedon:
ne loistavat paremmin työttä
kuin Salomon; lyön vaikka vedon.
Oi armahin: hyvää yötä!
James.'
Poikien hohottaessa tälle vuodatukselle heidän äitinsä jatkoi kirjeiden lukemista. Muuan tyttö toivoi onnettomana uutta loppua kertomukseen, jossa hänen suosikkisankarinsa oli kuollut. Eräs pappi tahtoi tietää, mitä uskontoa rouva Bhaer tunnusti, ja epätietoinen nuori nainen tiedusteli kumman kahdesta kosijastaan valitsisi.
— Selvä on tältä päivältä. Nyt siivoan vähän ja käyn sitten käsiksi työhön. Sano kaikille, Mary, etten ole tavattavissa. En ota vastaan edes kuningatar Viktoriaa, mikäli hän sattuu tulemaan.
— Sujukoon päiväsi hyvin, rakkaani, sanoi hänen miehensä, joka oli ahertanut oman laajan kirjeenvaihtonsa kimpussa. — Minä syön opistolla professori Plockin kanssa, hänen pitäisi tänään tulla käymään. Nuoriso voi lounastaa Parnassossa, niin että sinä saat olla rauhassa. Ja tasoittaen suudelmalla väsymyksen rypyt vaimonsa otsalta mies marssi tiehensä taskut täynnä kirjoja, vanha sateensuoja toisessa kädessä ja toisessa pussillinen kiviä geologian tuntia varten.
— Jos kaikille naiskirjailijoille riittäisi aviomiehiksi sinunlaisiasi enkeleitä, niin he eläisivät kauemmin ja kirjoittaisivat enemmän. Vaikka ehkä siitä ei olisi maailmalle paljonkaan siunausta, moni meistä kirjoittaa jo nytkin ihan liikaa, mutisi Jo heilauttaen pölyhuiskua puolisonsa perään.