— Kuulkaapas, tytöt, kukaan ei saa yksinoikeutta Daniin! huusi Jo-rouva olohuoneesta. — Tuokaa hänet tänne ja pitäkää vahtia, muuten hän pääsee taas pujahtamaan vuoden parin matkalle ennen kuin olemme edes kunnolla nähneet häntä.
Josie raahasi uhrinsa sisälle pitäen koko ajan meteliä siitä, että Dan oli hänen mielestään etuillut miehekkyydessä muihin poikiin verraten.
— Emil on vanhempi kuin sinä, mutta hän hyppii yhä polkkaa ja laulaa merimies viisuja ihan niin kuin pikkupoikana, hän sanoi syyttävästi. — Sinä olet ainakin kolmekymmenvuotiaan näköinen ja iso ja musta kuin joku näytelmän roisto. Nytpä tiedänkin. Sinusta tulee hyvä Arbaces Pompejin viimeisiin päiviin! Me aiomme ottaa sen ohjelmistoon; gladiaattorit ja leijona ja maanjäristys ovat jo tiedossa. Tim ja Ted varistavat säkkikaupalla tuhkaa maahan ja vyöryttävät tynnyreittäin kiviä päälle. Muuta ei ole puuttunutkaan kuin musta mies egyptiläisen osaan, ja sinä näytät oikein komealta, kun sinut kiedotaan punaisiin ja valkoisiin huiveihin. Vai mitä arvelet, Jo-täti?
Sanatulva sai Danin tukkimaan korvansa, ja ennen kuin Jo ehti vastata suulaalle sisarentyttärelleen, tulivat Laurencet ja Meg perheineen ja kohta heidän kannoillaan Tom ja Nan. Kaikki olivat uteliaita kuulemaan Danin vaiheista ja hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan.
— Mielesi tekee kai takaisin Kaliforniaan odottamaan toista onnen potkua, tuumi Laurie Danin lopetettua kertomuksensa. — Mutta muista että keinottelu on vaarallista peliä. Voit menettää hetkessä kaiken mitä olet voittanut.
— Oikeastaan olen saanut siitä pelistä kylläkseni, ainakin vähäksi aikaa. Minua viehättää siinä vain jännitys, eikä sekään ole minulle terveellistä. Aion lähteä länteen viljelemään maata. Se on hienoa puuhaa jos on kylliksi lääniä, ja vakinainen työ saattaa maistua oikein hyvältä pitkän kiertelyn jälkeen. Minä panen työn alulle, ja te voitte lähettää mustat lampaanne minun tarhaani. Minähän yrittelin lampaankasvatusta Australiassa, niin että tiedän niistä yhtä ja toista. Mustistakin.
Danin vakava ilme suli naurahdukseen, mutta ne, jotka tunsivat hänet parhaiten, aavistivat hänen joutuneen käymään San Franciscossa kovaa koulua, johon hän ei kaivannut takaisin.
— Se on hieno ajatus, sanoi Jo lämpimästi. — Silloin mekin tiedämme missä olet ja voimme käydä sinua tervehtimässä matkustamatta maailman toiseen laitaan. Ted voi tulla maatilallesi. Hän on niin levoton sielu, että se tekisi hänelle hyvää. Sinun luonasi hän olisi turvassa, kun purkaisi liian tarmonsa työhön.
— Kyllä minä lapiota ja kuokkaa osaan heiluttaa siinä kuin joku toinenkin, mutta Speranzan kaivokset tuntuvat sittenkin houkuttelevammilta, sanoi Ted tutkien malminäytteitä, jotka Dan oli tuonut professorille.
— Sinä perustat länteen uuden yhdyskunnan, ja kun me tässä alamme parveilla, tulemme ja asetumme sinne. Siellähän tarvitaan pian sanomalehteäkin, huomautti Demi.