— Jätin saaliini yöksi hotelliin, kun en tiennyt, millainen tilanne täällä oli. Tulkaa ulos katsomaan hevostani Oktoota, se on oikea kaunotar.
Dan hävisi ja koko perhe virtasi hänen jäljessään tervehtimään tulokasta. He näkivät hevosen pyrkivän portaita ylös isäntänsä luo ohjaista pitelevän miehen suureksi kauhuksi.
— Antaa sen tulla, neuvoi Dan, se kiipeää kuin kissa ja hyppää kuin hirvi. No niin, tyttöseni, tahdotko sinä laukata, hän kysyi, ja hevonen hirnahti tyytyväisenä, kun hän hankasi sen kuonoa ja taputti sen kiiltävää kylkeä.
— Tällaista hevosta jo kannattaa pitää, sanoi Ted haltioissaan, sillä hänen oli määrä pitää huolta siitä Danin poissa ollessa.
— Onpa sillä viisaat silmät! Näyttää ihan kuin se aikoisi ruveta puhumaan, sanoi Jo.
— Se puhuukin kuin ihminen, mutta omalla tavallaan. Ja melkein kaiken se ymmärtää. Hei, vanha heila! Ja Dan painoi poskensa hevosen poskea vasten.
— Mitä Oktoo merkitsee? kysyi Rob.
— Salamaa. Ja kohta saatte nähdä, että se kyllä ansaitsee nimensä. Musta Haukka antoi Oktoon minulle vastalahjaksi pyssystäni, ja meillä on ollut hienoja seikkailuja yhdessä. Se on pelastanut monta kertaa henkeni. Näettekö tuota arpea?
Dan näytti pientä, puoleksi harjan peitossa olevaa arpea ja kertoi sen tarinan käsi Oktoon kaulalla.
— Musta Haukka ja minä olimme metsästämässä puhveleita, mutta emme löytäneet niitä niin pian kuin olimme odottaneet. Eväät loppuivat, kun me olimme noin sadan mailin päässä joelta, missä leirimme sijaitsi. Luulin jo että olimme mennyttä miestä, mutta kumppanini sanoi: "Näytän sinulle, kuinka voimme elää siksi kun löydämme laumat." Oltiin paraikaa riisumassa satuloita yöksi pienen lammen rannalla. Missään ei näkynyt elävää olentoa, ei lintuakaan, pelkkää preeriaa vain mailikaupalla. Arvatkaa mitä teimme?