— Siunatkoon sitä tyttöä! Miksei hän ole tullut käymään. Vaikka kyllä minä tavallisesti vältän ihastuneita tyttöjä niin kuin lehtimiehiäkin, naurahti neiti Cameron.
Samassa vedestä ilmestyivät näkyviin ruskea käsi ja kiiltävä rannerengas, ja niitä seurasivat punakat kasvot. Josie oli noustessaan niin pyörällä päästään, että tarrautui Bessiin melkein menehtyneenä.
Neiti Cameron veti Josien viereensä kivelle, työnsi hiukset tytön silmiltä ja sai tämän toipumaan sanomalla: "Bravo, bravo!" Josie oli monta kertaa kuvitellut mielessään ensimmäistä kohtaamistaan jonkun näyttelijättären kanssa — miten hän arvokkaasti ja viehättävästi esittäisi suuren toiveensa, miten hänellä olisi yllään tehoava puku, miten järkevästi hän puhuisi ja miten hänen lupaavat lahjansa tekisivät syvän vaikutuksen. Mutta ei koskaan, ei huimimpina hetkinäänkään hän ollut ajatellut tällaista kohtaamista. Punaisena, hiekkaisena, vettä valuen ja äänettömänä hän nojautui kuuluisaan olkapäähän kuin sorea hylje, räpytteli silmiään ja läähätti, kunnes saattoi hymyillä ja huudahtaa ylpeänä:
— Löysin sen! Ihanaa!
— Tyyntykäähän nyt, niin minullakin on hyvä olla! Olitte kiltti, kun näitte tuon vaivan minun tähteni. Kuinka voin kiittää teitä? kysyi neiti Cameron.
Josie läimäytti yhteen likomärät kätensä ja vastasi niin rukoilevasti, että kovinkin sydän olisi siitä heltynyt:
— Antakaa minun kerran tulla luoksenne, vain yhden ainoan kerran! Tahtoisin kuulla teidän suustanne osaanko näytellä. Kyllä te sen näette. Minä seuraan teidän ohjeitanne, ja jos arvelette, että minusta on näyttelijäksi — sitten joskus, kun olen oikein kovasti opiskellut —, niin olen maailman onnellisin ihminen. Saanko tulla?
— Saatte. Tulkaa huomenna kello yhdeltätoista. Jutellaan oikein kunnolla. Näytätte sitten mitä osaatte, ja minä sanon teille mielipiteeni. Mutta ei se ole teistä mieluista.
— Ihan varmasti. En välitä vaikka sanoisitte, että olen pähkähullu. Tahdon että tästä asiasta tulee selvä, ja niin äitikin tahtoo. En minä sorru, vaikka sanoisittekin ei, mutta jos sanotte, että osaan näytellä, en kyllä hellitä ennen kuin olen tehnyt parhaani — niin kuin tekin.
— Lapsi kulta, se on raskas tie, ja vaikka ansaitsisitte lopulta ruusuja, niissäkin on okaita. Teillä taitaa kyllä olla rohkeutta ja äskeisestä päätellen sisuakin. Ehkä teistä on näyttelijäksi. Tulkaa, niin saamme nähdä.