Äkkiä heitä hätkäytti kirkaisu. Pitkä, vaalea pörröinen poika loikkasi pensasaidan yli kuin kenguru ja häntä seurasi lennossa solakka tyttö, joka takertui orapihlajaan ja lysähti oksalle nauraen läkähtyäkseen. Tytöllä oli tumma tukka ja sievät ilmeikkäät kasvot. Hattu riippui selässä, ja hameessa näkyi jälkiä puroista, joiden yli oli hypitty, ja puista joissa oli kiipeilty. Äskeisestäkin loikkauksesta oli muistona muutama repeämä.
— Voi Nan, auta minut alas. Ja pitele sinä, Tom, sillä aikaa Teddyä, hän sieppasi minun kirjani, ja minä tahdon sen takaisin, huusi Josie yläilmoista turvautuen odottamattomiin apujoukkoihin.
Tom tarttui heti rosvoa niskasta, ja Nan kiskoi tytön pensaasta maahan.
— Mikä hätänä, ystäväiseni? Nan kysyi tyynesti koettaen kuroa nuppineuloilla pahinta repeämää sillä välin kun Josie tarkasteli naarmuuntuneita käsiään.
— Minä olin harjoittelemassa osaani raidassa, kun Ted hiiviskeli sinne ja löi kepillä kirjan kädestäni. Se tipahti puroon, ja ennen kuin pääsin maahan, tuo ilkiö oli jo tipotiessään. Senkin lurjus, anna kirja heti takaisin tai minä löylytän sinut! huusi Josie nauraen ja toruen yhteen hengenvetoon.
Päästyään Tomin kynsistä Ted heittäytyi haaveelliseen asentoon, katsoi riutuvin silmin edessään seisovaa märkää ja repaleista nuorta neitiä ja lausui ylhäisen raukealla äänellä erään muodissa olevan näytelmän sankarin puheenvuoron, joka päättyi sanoihin: — Pidätkö kuvasta, rakkaani? Ja samassa hän itse esitti tuota kuvaa pitkät koivet linkussa ja kasvot hirvittäviksi vääntyneinä.
Hulluttelun keskeytti kuistilta kuuluva kättentaputus, ja kaikki neljä juoksivat lehtikujaa pitkin taloon melkein yhtä hyvää vauhtia kuin Tomin entisaikainen valjakko, jonka virkuin menijä oli Nan. Punaposkisina ja huohottaen Tom ja Nan tervehtivät kuistilla istujia ja lysähtivät portaille lepäämään. Meg-rouva alkoi ommella kokoon tyttärensä hametta, Jo pörrötti leijonansa harjaa ja pelasti häneltä kirjan. Daisykin ilmestyi portaille tervehtimään vieraita.
— Vohveleita illalliseksi, niin että kannattaa jäädä syömään. Daisyn vohvelit eivät koskaan petä, sanoi Ted vieraanvaraisesti.
— Hän on asiantuntija, ahmi viimeksi yhdeksän. Siksi hän onkin noin paksu, Josie sanoi murhaavasti vilkaisten serkkuunsa, joka oli laiha kuin tikku.
— Minä olen menossa katsomaan Lucy Doven sormea. Siinä on paise, joka täytyy puhkaista. Juon teetä opistossa, vastasi Nan ja koetti taskuaan varmistuakseen, että instrumenttilaatikko oli mukana.