— Kiitos vain, mutta minäkin menen opistolle. Tommy Merrywetherilla on roska silmässä, ja minä lupasin ottaa sen pois, selitti Tom, joka pysytteli epäjumalansa lähettyvillä milloin ikinä saattoi.
— Olkaa hiljaa! Ei Daisy siedä kuulla teidän verisiä puheitanne juuri kun vohvelit odottavat. Ted virnisti hyvillään ajatellessaan tiedossa olevia herkkuja.
— Kuuluuko Kommodorista mitään uutta? kysyi Tom.
— Hän on kotimatkalla, ja Dankin taitaa tulla pian. Haluaisin nähdä kaikki poikani koolla, ja olen pyytänyt kulkureita tulemaan viimeistään kiitosjuhlaksi, vastasi Jo-rouva iloisena.
— He tulevat kyllä joka ikinen, jos vain voivat. Jopa Jackkin on valmis uhraamaan dollarin päästäkseen meidän kanssamme samaan päivällispöytään, nauroi Tom.
— Tuolla kalkkuna sen kuin lihoo juhlaa varten. En nykyään ajele sitä, ahdan vain siihen ruokaa, ja tuo siunattu elukka pulskistuu ihan silmissä, sanoi Ted osoittaen tuomittua lintua, joka ylpeänä astuskeli läheisellä vainiolla.
— Me voisimme järjestää Natille jäähyväisjuhlan, jos hän lähtee vasta viimeisenä päivänä. Meidän livertelijästämme tulee Euroopassa varmasti uusi Ole Bull, sanoi Nan.
Soma puna kohosi Daisyn poskille, mutta hän vastasi tyynesti:
— Laurie-sedän mielestä Nat on tosiaan lahjakas. Setä uskoo, että palattuaan opintomatkalta Nat ansaitsee täällä mainiosti elatuksensa, vaikkei hänestä tulisikaan mikään kuuluisuus.
— Parasta ettei odota mitään, sillä nuoret kulkevat aina omia teitään, tuumi Meg-rouva hiukan huoahtaen. — Pitäisi olla tyytyväinen, jos lapsista tulee hyviä ja hyödyllisiä ihmisiä. Mutta aina sitä vain toivoo, että he menestyisivät ja saisivat kunniaa.