Maud riensi täyttämään äitinsä pyyntöä ja katseli moittivasti riitelevää veljeään ja sisartaan. Seurasi hiljaisuus, josta kaikki näyttivät olevan hyvillään. He olivat kerääntyneet takkavalkean ääreen päivällisen jälkeen, ja tuntui kuin pieni auringonpaiste ei olisi ollut heille pahitteeksi. Marraskuun päivä oli pilvinen. Mutta äkkiä pilvet hälvenivät ja kirkas päivänvalo virtasi huoneeseen. Kaikki kääntyivät vaistomaisesti ja huudahtivat:
— Hyvänen aika, Polly! sillä kynnyksellä seisoi kirkassilmäinen tyttö ja hymyili niin kuin marraskuun ilmoja ei olisi koko maailmassa.
— Polly kulta, milloin sinä tulit? huudahti Fan suudellen sydämellisesti hänen rusottavia poskiaan toisten odotellessa vuoroaan.
— Tulin eilen ja olen järjestellyt huonettani kuntoon, mutta en malttanut enää odottaa vaan tulin katsomaan miten voitte, vastasi Polly niin iloisella äänellä, että kaikille tuli hyvä mieli.
— Minun Polly-tyttöni tuo aina päivänpaisteen mukanaan, sanoi herra Shaw ojentaen kätensä pienelle ystävälleen, joka oli edelleenkin hänen suosikkinsa. Oli lämmittävää katsella, miten Polly kiersi kätensä hänen kaulaansa ja suuteli häntä myötätuntoisesti. Isoäiti oli näet kuollut Pollyn viime käynnin jälkeen ja Polly halusi lohduttaa herra Shaw'ta, jonka hän huomasi vanhentuneen ja harmaantuneen.
Mikäli Tomkin oli havitellut antavansa tervehdyssuukon, jokin Pollyn käytöksessä sai hänet muuttamaan mielensä ja puristamaan vain sydämellisesti hänen kättään ja sanomaan: — Hauska nähdä sinua, Polly. Itsekseen hän kuitenkin lisäsi katsellessaan vaatimattoman pikku hatun kehystämiä kasvoja: — Ja entistä sievempi, peijakas vieköön!
Mutta Pollyn kasvot olivat muutakin kuin sievät, vaikkei Tom ollut vielä oppinut huomaamaan sitä. Sinisten silmien katse oli kirkas ja vakaa, raikkailla huulilla avoin herttainen ilme, leuka määrätietoinen pikku lovestaan huolimatta ja kiharoiden alla kaartuva otsa hyväntahtoinen. Kaikki nämä kasvoilta kuvastuvat rakastettavat luonteenpiirteet olisivat jo yksinään riittäneet kaunistamaan vaatimattomankin ulkonäön. Pollysta oli tullut täysi-ikäinen, mutta hän ei näyttänyt sen muodikkaammalta kuin silloinkaan, kun hänellä oli ollut pyöreä hattu ja yksinkertainen takki; sillä nyt hän oli pukeutunut kokonaan harmaaseen aivan kuin kveekkarinainen, ja hänen asuaan koristi vain sininen nauharuusuke leuan alla ja toinen tukassa. Yksinkertainen puku sopi hänelle mainiosti, mutta sitä ei edes huomannut, koska katse kiintyi heti sen notkeaan kantajaan. Vapaa lapsuus oli näet suonut Pollylle kalliin lahjan, oivan terveyden, ja jokainen hänen liikkeensä oli täynnä voimaa, suloa ja huolettomuutta. Terve sielu terveessä ruumiissa oli harvinainen ilmiö tuohon aikaan, jolloin lääkärit menestyivät ja kaikki ihmiset olivat sairaita. Tästä miellyttävästä yhdistelmästä oli peräisin Pollyn itsetiedoton viehättävyys.
— Ihanaa, että olet taas täällä, sanoi Maud, joka istui Pollyn jalkojen juuressa ja hieroi hänen kylmää kättään. Polly oli pantu istumaan Fannyn ja herra Shaw'n väliin, Tom puolestaan nojasi äitinsä tuolin selustaan ja nautti näkemästään.
— No, miten kaikki sujuu? Milloin aloitat? Missä sinun pesäsi on?
Kerro nyt kaikesta, aloitti Fan, joka aivan kihisi uteliaisuudesta.
— Oikein hyvin, sillä olen saanut jo kaksitoista oppilasta alkajaisiksi ja kaikilla on varaa maksaa kunnolla. Ensimmäinen tuntini on maanantaina.