— Etkö sinä pelkää? kysyi Fan.
— En paljon, miksi oikeastaan pelkäisin? vastasi Polly reippaasti.
— En tiedä, mutta eikö kaikki tämä uusi ole aluksi vähän vaikeaa? änkytti Fanny, joka ei halunnut paljastaa, että työnteko tuntui hänestä pelottavan rasittavalta.
— Ehkä se aluksi väsyttää, mutta kyllä kai siihen tottuu. Minä opetan mielelläni, ja on kiinnostavaa nähdä uusia ihmisiä ja uusia paikkoja. Riippumattomuus on myös ihanaa, ja jos voin vielä vähän säästää Kittya varten, niin se on parasta mitä tiedän.
Pollyn kasvot loistivat aivan kuin hänen tulevaisuutensa olisi ollut täynnä huvituksia eikä työtä, ja se vakavuus, jolla hän suhtautui uuteen tehtäväänsä, näytti antavan pohjaa hänen vaatimattomille toiveilleen ja suunnitelmilleen ja herätti toistenkin kiinnostuksen.
— Keitä oppilaita olet saanut? kysyi rouva Shaw unohtaen hetkeksi hermonsa.
Polly luetteli ja huomasi tyytyväisenä, miten muutamat nimet vaikuttivat kuulijoihin.
— Mistä ihmeestä sinä sait Davenportit ja Greyt, kultaseni? kysyi rouva Shaw kohottautuen hämmästyneenä tuolillaan.
— Rouva Davenport ja äiti ovat sukua keskenään.
— Etkä ole ikinä kertonut siitä!