— Mutta totta. Sinun on tultava katsomaan minun lemmikkejäni, Maud. Kissanpentu ja lintu ovat kuin veli ja sisar, sanoi Polly Maudille, joka ahmi hänen sanojaan.
— No, ei se ole paljon se, murahti Tom, jonka mielestä Polly olisi saanut osoittaa enemmän huomiota hänelle.
— Polly tietää mitä puhuu; Hänen veljensä pitävät arvossa sisariaan, huomautti Fanny pisteliäästi.
— Ja Polly pitää arvossa omia veljiään. Älä unohda sitä, neitiseni, vastasi Tom.
— Kerroinko minä jo teille, että Will menee yliopistoon? keskeytti
Polly nousevan myrskyn.
— Toivottavasti hän viihtyy siellä, huomautti Tom kaiken kokeneen ylhäisellä välinpitämättömyydellä.
— Luulisin ainakin, sillä hän pitää opiskelusta ja haluaa käyttää hyödykseen jokaisen tilaisuuden. Toivottavasti hän ei sentään rasita itseään liialla työllä kuten monet pojista, sanoi Polly, joka uskoi sinisilmäisesti ylioppilaiden palavaan tiedonhaluun. Tom katseli kokemustensa korkeuksista säälivästi hymyillen herkkäuskoista Pollya.
— Siitä ei ole ehkä pelkoa. Minä pidän huolen, ettei hän lue liikaa. Ja Tomin silmät välähtivät kuten ennen vanhaan, kun hän suunnitteli poikamaisia kepposiaan.
— Sinä et taida olla oikein luotettava opastaja, jos kuulemissani puheissa on perää, sanoi Polly ja katsoi Tomiin niin vakavasti, että tämän kasvot muuttuivat totisiksi kuin huuhkajan.
— Pelkkää panettelua. Minä olen totinen kuin tornikello, luokkani kaunistus ja nuoren miehen esikuva, eikö niin, äiti? Ja Tom taputti hellästi äitinsä laihaa poskea varmana edes yhdestä ystävästä, sillä Tomin heittäydyttyä salonkileijonaksi rouva Shaw oli alkanut ylpeillä pojastaan. Tom puolestaan koetti saada heikosta äidistään isoäidin sijaista.