Maudin harras toivomus nostatti sellaisen naurunpuuskan, että neiti Mills hymähteli omalla puolellaan yksinäisen teekuppinsa ääressä, ja pikku Nike päästi hurmioituneen liverryksen sokeriastian reunalla pitäessään huolta itsestään.
— Minä en välitä paahtoleivästä enkä teenkeittimestä, mutta kadehdin hyvää tuultasi, Polly, sanoi Fan naurun vaiettua. — Minä olen niin kyllästynyt kaikkiin ja kaikkeen, että välistä tuntuu kuin kuolisin ikävään. Eikö sinulla koskaan ole sellaista tunnetta?
— Joskus minäkin olen kyllästynyt, mutta silloin tartun luutaan ja alan lakaista tai pestä lujasti tai kävelen tai puuhaan jotakin oikein olan takaa ja tavallisesti tulen heti paremmalle tuulelle, tai ainakin saan voimia olla nurkumatta, vastasi Polly ja leikkasi tarmokkaasti palasen ruisleipää.
— Enhän minä voi ruveta lakaisemaan, koska minun ei tarvitse ja tuskin siitä olisi apua, sanoi Fan syöttäessään laiskasti Tuhkimoa, joka istui arvokkaana hänen vierellään ja vilkuili kerma-astiaan.
— Pieni puute ei olisi sinulle pahitteeksi, Fan, sen verran vain, että näkisit kuinka hyödyllistä työnteko on. Ja kun kerran oppisit sen, et enää valittelisi ikävystymistä, sanoi Polly, joka oli ottanut opikseen kokemansa köyhyyden opetukset.
— Taivas varjelkoon! Sehän olisi kamalaa, mutta toivoisin jonkun keksivän uuden ajanvietteen rikkaille ihmisille. Minä olen ihan kuolemanväsynyt kaikista kutsuista, kuhertelusta, pukeutumisesta ja saman seurapiirin tapaamisesta vuodesta toiseen.
Fannyn ääni oli katkera ja tyytymätön, hänen kasvojensa ilme ikävystynyt ja alakuloinen, ja Polly tunsi selvästi, että jokin tähänastista raskaampi huoli painoi hänen sydäntään. Nyt ei ollut sopiva hetki puhua siitä, mutta Polly päätti ellei muuta niin ainakin kuunnella myötätuntoisesti heti kun Fan avautuisi. Nyt hän koetti olla niin lohduttava ja ystävällinen, että Fan tunsi sen sanoittakin ja tuli iloisemmaksi huoneen rauhallisessa ilmapiirissä. Heidän toivotettuaan hyvää yötä takkavalkean ääressä vietetyn rupatteluhetken jälkeen Fan suuteli emäntäänsä lämpimästi ja sanoi kiitollisena:
— Polly kulta, minä tulen usein, sillä sinun seurassasi on hyvä olla.
9